fbpx
Kaupunkiuutiset Renko

Mari Orkolan eläimet hurmaavat kalentereissa ja joulukorteissa – "Kukkopojasta on kasvanut todellinen herrasmies"

Mari Orkolan maatilan uusimpia tulokkaita on Viippu-ankka, joka asustaa siskonsa Vaapun kanssa leikkimökissä. Kuva: Mari Orkola
Mari Orkolan maatilan uusimpia tulokkaita on Viippu-ankka, joka asustaa siskonsa Vaapun kanssa leikkimökissä. Kuva: Mari Orkola

Rengon Oinaalassa sijaitsevan maatilan pihalla tepastelevat eläimet alkavat olla jo julkkiksia, ainakin Hämeenlinnassa.

Kaikki alkoi siitä, kun niiden emäntä Mari Orkola päätti tehdä komeasta Kukkopojasta oman poikakalenterin.

Ihmiset innostuivat ideasta ja kalenterit tekivät kauppansa. Seuraavana vuonna tähden roolin sai Elli-vuohi ja tälle joululle valmistui Kanaset-kalenteri.

– Kalentereita ovat lähinnä tilanneet sukulaiset, ystävät ja Facebook-kaverit. Jos näitä lähtisi oikein kauppoihin viemään, niin kuvien laatuun pitäisi keskittyä paljon enemmän. Ihmisten mielestä kuvat ovat hyviä, mutta itse olen aika kriittinen, Orkola sanoo.

Kukkopoika katselee kaihoisasti kanalaa. Kuva: Mari Orkola
Kukkopoika katselee kaihoisasti kanalaa. Kuva: Mari Orkola

Kanalan kuningas

Nelisen vuotta miehensä kanssa sukunsa tilaa pitänyt Orkola kertoo ottaneensa tuhansia kuvia eläimistään. Kanaset-kalenteri on kooste koko tuolta ajalta.

Itseoikeutetusti mukana on myös kanalaa varmoin ottein johtava Kukkopoika.

– Se on varmaan saanut enemmän hemmottelua kuin kukaan ja siitä on kasvanut aivan ihana kukko, todellinen herrasmies. Se antaa kanojen syödä ensin ja vahtii niitä tosi tarkasti, Orkola kertoo.

Kiihkeää rakkautta

Ainoa ryppy kukon moitteettomassa käytöksessä oli sen ylenmääräinen ihastus Töyhtö-kanaan.

– Kukkopoika ajoi sitä takaa ja Töyhtö alkoi piileskellä kaapin päällä.

Tilanne kuitenkin laukesi, kun pihapiiriin ilmestyivät ankat Viippu ja Vaappu.

– Kukkopoika hiukan pelkää niitä, joten jahtaaminen jäi ja Töyhtö on päässyt takaisin parvelle.

Elli-vuohi söi kaapin päälle laitetut saunavihdat. Kuva: Mari Orkola
Elli-vuohi söi kaapin päälle laitetut saunavihdat. Kuva: Mari Orkola

Tunnelma kohdallaan

Tälle joululle Orkola on  tehnyt myös sarjan postikortteja.

– Otin kerran Kukkopojan sisään, kun se oli vähän flunssainen. Sain tunnelmallisen jouluisen kuvan, kun se katseli ikkunasta kanalaan päin ja pöydällä oli kynttelikkö. Halusin tehdä itselleni kortteja ja aika moni Facebookissa innostui ideasta.

Kaikki kuvat kahdeksan kortin sarjassa eivät ole jouluisia, eikä niissä ole valmiita tekstejä, joten niitä voi lähetellä milloin vain.

Kalentereista ja kortteja voi tilata sähköpostista mari.orkola@gmail.com.

Kulta-kana ja Joulurauha-lehti sotien ajalta. Kuva: Mari Orkola

Maailma pysähtyy

Maatilanpidon ohella Orkola työskentelee luokanopettajana Seminaarin koulussa.

– Jotenkin tuntuu erikoiselta, kun koulussa eletään vähän niin kuin ennenkin, mutta sen ulkopuolella ollaan kauhean varovaisia, hän pohtii.

– Eläinten maailmassa mikään ei muutu, ne kaipaavat vain vettä, ruokaa, lämpöä ja hyvää seuraa. Hektinen työ ja rauhallinen elämä kotona täydentävät toisiaan.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset