Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Martti Töttölä piti 15 vuotta sitten saunan lauteilla antamansa lupauksen ja otti tatuoinnin pohkeeseensa

Martti Töttölä on aina pitänyt väreistä, joten tatuointikin on sen mukainen. Koko komeuden tekeminen vei Säde Sonckilta viisi tuntia. Kuva: AP Sarjanto

Intohimoinen futisfani ja itsekin lajia harrastava Martti Töttölä käppäilee nyt Suomen jalkapallomaajoukkuetta juhlistava kuva pohkeessaan.

Miehen uunituoreen ja ainokaisen tatuoinnin takana on pitkä historia.

– Yli 15 vuotta sitten istuttiin Harri ”Hikka” Ojasen kanssa saunan lauteilla jonkun turnauksen jälkilöylyissä. En muista kumman idea se oli, mutta pienessä maistissa sovittiin, että jos Suomi joskus pelaa EM- tai MM-kisoissa, otetaan sen kunniaksi tatuoinnit, Töttölä kertoo.

Parkiintunutta nahkaa

Töttölän pohkeessa komeilevan kuvan suunnitteli Sakari Tiikkaja ja sen lopullisesta toteutuksesta vastasi Unique Art Tattoon Säde Sonck.

– Huutelin asiasta Säteelle keväällä kadulla ja hän kertoi seuraavan vapaan aikansa olevan vasta joskus syksyllä. Onneksi sitten tuli yksi peruutus, että homma pystyttiin hoitamaan ajallaan.

Pohje on tunnetusti aika herkkää aluetta, mutta Töttölä ei myönnä etukäteen jännittäneensä operaatiota.

– Ei kai vanhan verenluovuttajan kuluneessa nahassa voi kauheasti enää tuntua, hän tuumaili pari päivää ennen tatuointia.

Potkupalloilijaksi itseään kutsuva Martti Töttölä harrastaa rakastamaansa lajia sekä kentällä että katsomossa. Kuva: AP Sarjanto
Potkupalloilijaksi itseään kutsuva Martti Töttölä harrastaa rakastamaansa lajia sekä kentällä että katsomossa. Kuva: AP Sarjanto

Tatskabuumia ilmassa

Viime lauantaina, eli juuri sinä päivänä, kun Suomi pelasi EM-debyyttiään Tanskaa vastaan, Töttölä makasi tatuointiliikkeen penkillä.

– Pikkaisen se nipisteli, mutta ei se kauhean ihmeellisesti tuntunut. Tuskallista oli ainoastaan se, että makasin viisi tuntia samalla lonkalla. Sen takia oli pakko pitää pari taukoa, hän muistelee maanantaina kokemustaan.

Töttölä ei ole ainoa, jonka nahka on saanut kyytiä Suomen jalkapallomenestyksen myötä.

– Nyt kun Suomi pääsi kisoihin niin sitä on juhlittu tatuoinnein. Kysyntää on riittänyt ja me suunnittelemme erilaisia versioita logoista. Samanlainen tatskabuumi tulee aina kun urheilussa tulee menestystä eri lajeissa, Säde Sonck kertoo.

Huumoria ja suunsoittoa

HJS:n ikämiehissä pelaava Töttölä aloitti futiksen päästyään teatteriin töihin.

– On tapana sanoa, että on hienoa, että harrastuksesta tulee ammatti, mutta silloin se ei ole enää harrastus. Kaipasin jotain tekemistä vapaa-ajalle ja kyselin Jokisen Pertiltä, että olisiko kaupungissa jotain äijien potkupalloporukkaa.

Hämeenlinnalaisen jalkapallon pioneeri neuvoi Töttölän Pullerille, josta hän löysi itselleen tärkeän yhteisön.

– Tykkään pukukoppihuumorista ja siitä, että saan soittaa suutani ja olla oma itseni, Töttölä sanoo.

Leeds Unitedin miehiä

Pikkupojasta saakka Töttölä on kannattanut nykyään Englannin Valioliigassa pelaavaa Leedsiä.

– Joukkue oli kova juttu 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, joten se rakkaus on tuolta ajalta peräisin. Kun Voudinkellarissa oli Leedsin kannattajien tapaaminen, siellä oli paljon samanikäisiä ukkoja kuin minäkin.

Perinteikäs ja kunniakas seura ei 20 vuoteen pelannut Englannin pääsarjatasolla, mutta nyt se on tehnyt hienon paluun ykkösluokkaan.

– Minulla ei ole mitään maksukanavia, joista näkisin Leedsin pelejä, mutta Voudinkellarissa olen käynyt jokusen matsin katsomassa. Mukavaltahan se tuntuu, kun olen aina uskollisesti tunnustanut väriä, Töttölä tuumii.

Ristiriitainen avausvoitto

Suurkisojen katsomotkin ovat Töttölälle tuttuja. Hän kävi paikan päällä vuoden 2004 EM-kisoissa Portugalissa ja MM-kisoissa Etelä-Afrikassa 2010.

Arvoturnauksissa Töttölä on hurrannut erityisesti Hollannin puolesta, mutta tänä vuonna oranssi on ollut pakko vaihtaa sinivalkoiseen.

Suurempaa menestystä Töttölä ei Huuhkajilta odota. Ennen Tanska-ottelua hän arveli, että yksi tasapeli olisi erittäin hyvä suoritus.

Suomi kuitenkin voitti avausottelunsa dramaattisten vaiheiden jälkeen.

– Mieli on positiivinen, mutta tunne vähän ristiriitainen. Ennen Eriksenin sydänkohtausta Tanska vei Suomea kuin kuoriämpäriä. Mutta siinähän on jalkapallon suola, että täydellinen altavastaajakin voi voittaa.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset