Kaupunkiuutiset

Matto tuo lämpöä  kotiin

Matto-Kortesniemen toiminta käynnistyi vuonna 1987 pohjalaisten lankapuuvillamattojen myynnillä, mutta vuosien varrella tarjonta on laajentunut reippaasti.

Rauhankadun mattokauppa on kasvanut noin 30 vuodessa yhdeksi alansa suurimmaksi yritykseksi, joka kerää asiakkaita 100 kilometrin säteellä. Tälläkin hetkellä liiketila pitää sisällään jopa 5000 mattoa.

Merkkimatot-osuuskuntaan kuuluvan perheyrityksen pitkän iän salaisuus piilee asiakaspalvelussa, arvioi toimitusjohtaja Anssi Kortesniemi.

– Myös suurella ja laadukkaalla valikoimalla on osuutta asiaan, mutta kyllä ihmiset ovat arvostaneet palvelua aina, jota ei samalla tasolla nettikaupoista saa.

Osuuskunnan ansiosta Kortesniemet pääsevät rakentamaan valikoimaansa monipuoliseksi.

– Kerran vuodessa käymme Saksassa, jossa meitä odottaa yhdeksän Messukeskuksen kokoista hallia täynnä erilaisia mattoja, Kortesniemi hymyilee.

Ajatonta sisustamista

Vuosituhannen alku oli mattokaupan kulta-aikaa. 1990-luvun lamasta oli selvitty ja rakennusala kukoisti.

– Silloin meni parhaimmillaan 30 mattoa päivässä. Nousua oli vuoteen 2007 asti, kunnes Amerikan talouskriisi tasoitti markkinoita, Tenho Kortesniemi kertoo.

Mattoja menee aina, syystäkin:

– Se on ajaton sisustuselementti, joka imee ääntä ja tuo lämpöä kotiin. On kyseessä sitten kansankielellä räsymattona tunnettu puuvillamatto tai käsinsolmittu itämainen matto, tuotepäällikkö Marja Kortesniemi huomauttaa.

Hänen mukaansa useimmiten mattoa hankkiessa puntarissa painavat muotisuuntauksien sijaan laatu, kuosi ja hinta.

– Suomalaisille on tärkeää, että matto kestää aikaa vuosia, ja kuinka sen voi pestä.

Katteelta asiakasvirtaa

Raketti-markkinatalosta (nykyään Hämeensaareen Citymarket) 1990-luvun alussa Raatihuoneen kautta isompiin tiloihin Rauhankadulle muuttaneen perheyrityksen tukikohta on Tenho Kortesniemen mukaan unelmapaikalla.

– Parkkitilaa löytyy kaupan vierestä ja näyteikkunaa on kulmassa 50 metrin matkalta. Samaa ei saataisi Goodmanista.

Aluksi katekauppakeskus mietitytti Kortesniemiä, että hiljeneekö keskusta tyystin.

– Avajaisten jälkeen alkoi virrata uusia asiakkaita. Lähinnä Reska näyttää hiljentyneen, mutta näillä nurkilla asiakasta näyttää liikkuvan, he tuumivat.

– Eräs asiakas on joskus sanonut, että jos täältä ei löydä mattoa, niin ei sitten mistään, alun perin vaimonsa sisustuskaupan mattoihin laajentanut Tenho Kortesniemi naurahtaa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

8.7.2020

Päivän Hämeen Sanomat

12.7.2020

Fingerpori

comic