Kaupunkiuutiset

Meillä vaimo peruuttaa peräkärryn, koska minä en osaa – Sortuiko siinä miehisyyteni viimeinen linnake?

AP Sarjanto Kuva: Toni Rasinkangas
AP Sarjanto Kuva: Toni Rasinkangas

Miestenpäivä oli ja meni. Tajusin koko asian vasta myöhään illalla. Vaimo toivotti hyvää miestenpäivää, kun pilkoin sille sipuleita sienikeittoon. Join hätäpäissäni kaljan.

Odotettiinko minulta jotain? Olisiko minun pitänyt odottaa jotain? Mies on kuulemma kriisissä, kun naiset ovat niin älykkäitä ja pystyviä. Tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan.

 

Vaikka olen pelimanni ja runopoika, enkä mikään toksinen setämies, niin olen kuitenkin sitä sukupolvea, jonka keskuudessa ajatus miehen ja naisen erilaisista rooleista on elänyt vielä vahvana.

Aikani pyristeltyäni olen päätynyt onnelliseen tilanteeseen, jossa vaimo vie ja minä vikisen. Hän liidaa käytännön jutut, läiskii kaakelit seiniin, muuraa pihagrillin ja maalaa seinät. Minä sekoittelen kurat ja pitelen maalipurkkia tikkaiden juurella.

 

Ympäristö ei tätä meidän roolitustamme aina tahdo ymmärtää.

Rintamiestalon asukkeina olemme kohdanneet monenlaista remonttireiskaa. Vaimo asioista ymmärtävänä esittää heille kysymyksiä, mutta hanslankarit vastaavat niihin aina puhumalla minulle.

Monta kertaa on tehnyt mieli sanoa, että älä poika minua katso, jos et aio keskustella mandoliinin virittämisestä.

 

Olen minä nyt sentään aikamoinen peto lapion varressa ja auto on myös ollut jollain tavalla minulle pyhitettyä aluetta, mutta pari viikkoa sitten tuokin linnake murtui.

Lainasimme naapurilta peräkärryn ja lähdimme vaimon kanssa viemään puutarhajätteitä Karanojalle. Minähän en osaa sen vaunun kanssa peruuttaa, mutta kaatopaikalla on paljon tilaa. Yleensä ajan ympyrää niin kauan, että pääsen portista ulos.

 

Iltakuudelta perjantaina oli jo pilkkopimeää ja lehtikasojen ympärillä kauhea ryysis. Kun kuorma on purettu, iskee paniikki.

Toisten autojen valot loistavat silmiin, ihmiset katsovat, minä sompailen henkeni hädässä ja koko paska on linkussa väärään suuntaan.

”Anna mää peruutan”, kuuluu apukuskin paikalta. Tunsin patojen murtuvan ja vesimassojen hukuttavan miehisyyteni viimeisetkin rauniot, mutta mikäs siinä auttoi. Nousin ulos autosta ja vaimo vekslasi ajoneuvoyhdistelmän nätisti väljemmille vesille.

 

Vaimolla on kuitenkin vähän huono hämäränäkö, joten hyppäsin takaisin kuskin paikalle ja hiljaisuuden vallitessa ajeltiin kotiin.

Ei tuosta sitten suurta traumaa minulle tullut. Vai tuliko? Olenko moderni mies vai pelkästään höperö ja löperö?

Ehkä mietin sitä seuraavana miestenpäivänä.

Uusin Kaupunkiuutiset

21.11.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

24.11.2020