Kaupunkiuutiset

Mielipide: Metsien omistaminen ja sivistys

"Kaikilla ei maareformienkaan jälkeen ollut kuitenkaan maata tai metsää", kirjoittaja muistuttaa. Kuva: Soile Toivonen, arkisto

Matti J. Hakala ja Timo Kaunisto ovat keskustelleet Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa metsien omistamisesta ja niiden tuottamasta hyvinvoinnista, tarkennan historiaa hiukan.

Totta, että itsenäisyytemme alussa 1920-luvulla eri laeilla koetettiin lisätä metsien pienomistusta ja torpparilailla jaettiin (pieniä) tiloja ja maita maattomille.

Maanviljelys, karjanhoito olivat pääelinkeinot, talonpoikainen elämänmuoto oli tavoiteltava ihanne ja se paljolti toteutuikin.

Konkreettisesti metsät auttoivat sivistyksen leviämistä vaikka siten, että ne, joilla oli varaa, lahjoittivat metsistään puita kansakoulujen ja myöhemmin keskikoulujen rakentamiseen ja ehkä lahjoittivat tontin koululle.

Niin ja kyllä maaseudun tulotason nousu auttoi nuoria opintielle aikana ennen peruskoulua ja opintotukea.

Kaikilla ei maareformienkaan jälkeen ollut kuitenkaan maata tai metsää.

Maaseudulle jääneet olivat maataloustyöntekijöitä ja teollisuus ja muut elinkeinot alkoivat työllistää kaupungeissa.

Oliko heidän lapsillaan sitten niin varaa lähteä opintielle? Toki paljon lähdettiin, mutta esimerkiksi välimatkat lähimpiin ”ylempiin” kouluihin olivat myös esteenä.

Metsätyöt olivat kyllä lisätulon lähde aikoinaan sadoille tuhansille, mutta niiden palkkaus ei ollut kovin hyvä. Sanotaan, että metsäyhtiöt eivät pitäneet kiirettä puunkorjauksen tehostamisella, koska työvoima oli halpaa.

Työllisyys on tietenkin arvo sinänsä tai oli, ei enää.

Pääasia oli, että suurten yhtiöiden tai yhden suuren yksinvalta estyi metsien ja sitä myöten teollisuuden omistamisessa. Ymmärtääkseni metsäyhtiöitä oli myös monta ja niillä oli aito kilpailu ennen nykyisiä kartelliaikoja.

Sanotaan, että banaanivaltiokehitys vältettiin, eli se, että koko tuotantoketju raaka-aineiden hankinnasta lopputuotteiden tekoon saakka olisi ollut yhden yhtiön hallussa. Yhtä huono idea, kuin se, että kaikki oli yhden valtion hallussa, kuten naapurissa.

Sotien jälkeen siirtoväen eli sodan vuoksi kotinsa menettäneiden asuttaminen pientiloille oli ehkä (kokonaistaloudellisesti) kannattamatonta nykyajan kovan katsannon mukaan, mutta ihmiset saivat jotain omaa ja tuottavaa sotavuosien jälkeen ja siis työtä, jota tehdä.

Pienenkin maapalan omistaminen (tai vuokraus) ja siitä erilaisen sadon (puut, koristekukat, ravinto) kerääminen on jotenkin alkuperäistä elämää.

Kaupungeissakin on ollut aina vuokrapalstoja ja pienikin kappa itse viljeltyjä perunoita tuo elämään hallinnan tunnetta.

Rafael Hellsten

puolen hehtaarin joutomaan omistaja

Iittala

 

Lue myös: Mielipide: Suomi elää ja sivistyy metsistä

Lue myös: Mielipide: Suomea ei ole nostettu vain metsällä

Lue myös: Paikallista porinaa: Metsäreformi loi suomalaisen sivistyksen

Uusin Kaupunkiuutiset

17.10.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

20.10.2020