Kaupunkiuutiset

Metsissä hiipii muutama tuhat tupsukorvaa

Ilveksen turkki oli ennen muinoin haluttua tavaraa ja kissaeläimestä alettiin maksaa valtion tapporahaa jo Ruotsin vallan aikaan 1600-luvulla. Viime vuosisadan alun liikametsätyksen jäljiltä kanta oli supistunut muutamaan kymmeneen yksilöön, kunnes ilves rauhoitettiin vuonna 1962. Kanta on runsastunut rauhoituksen turvin ja ilvestä tavataan taas nykyään koko maassa. Luonnonvarakeskuksen kesäkuussa 2016 valmistuneen arvion mukaan Suomessa oli tuolloin noin 2500 aikuista ilvestä ja Etelä-Hämeessä noin 160.

– Nyt tuntuu, että ilveksiä ovat kaikki paikat täynnä, sillä niin paljon havaintoja on tullut, Hämeenlinnan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Juha Papinsaari sanoo.

– Tarkkaa lukumäärää en osaa sanoa, mutta Etelä-Häme on aina ollut vahvaa ilvesaluetta. Jonkinlainen notkahdus on tapahtunut tällä Rengon susialueella, josta ilves on nyt ainakin väliaikaisesti väistänyt.

Ilveksen ruumiin pituus on 70-140 senttimetriä ja paino tavallisesti 8-25 kiloa. Uros on naarasta kookkaampi.

Kesällä ilveksen turkki on punaharmaa, talvella harmaanvalkea. Turkissa on ruskeita tai mustia täpliä ja juovia. Korvat ovat tupsupäiset. Ne ovat takaa vaaleat ja näkyvät hämärässä hyvin. Ilveksen silmät ovat keltaiset ja silmäterät ovat pyöreät.

Jalat ovat suhteessa pitemmät kuin kotikissalla ja kissaeläinten tavoin ilves kykenee vetämään kynnet sisään. Kynnet ovat näkyvissä ilveksen jäljissä vain poikkeustapauksissa, kuten kovalla hangella. Ilveksen jäljet ovat tyypilliset kissaeläimen jäljet, joissa näkyy neljä varvasta. Ilveksen varvasanturat näyttävät pieniltä ja pyöreiltä, toisinaan jopa pitkulaisilta sormenpäiltä. Ilveksen häntä on mustakärkinen.

KIssaeläimen elinpiirin koko vaihtelee noin 100-1000 neliökilometrin välillä. Uroksilla on isommat elinpiirit ja niiden elinalueilla saattaa elää useampia naaraita. llves on yleensä liikkeellä hämärässä ja öisin, mutta joskus päivälläkin. Se suosii vaikeapääsyistä louhikko- ja mäkimaastoa ja ahdistettuna pystyy kiipeämään puuhun.

Ilveksen tarkkojen aistien takia ihmiset pääsevät näkemään ilvestä harvoin.

– Ilvekset kyllä käyvät ihmisten pihoissa, jolloin saattaa tulla näköhavaintoja ja ainakin jälkiä, Papinsaari kertoo.

– Sillä tavalla se kuitenkin karttaa ihmistä, ettei siihen kyllä metsälenkillä pääse törmäämään.

Ilves on lihansyöjä ja sen saalisvalikoima on hyvin laaja pikkujyrsijöistä ja linnuista jopa peuraan tai poroon. Ilves yllättää saaliseläimen hiipimällä ja hyppäämällä muutamalla loikalla saaliin kimppuun. Suurissa saaliseläimissä kaulassa on siisti purentajälki, paisteista on monesti syöty vain osa. Ilves peittää joskus saaliinsa, mutta ei palaa sille yhtä varmasti kuin karhu. Etelässä ilves pystyy käyttämään saaliinsa ja haaskan paremmin, pohjoisessa kova pakkanen estää usein sitä syömästä koko ruhoa.

Kiima-aika on helmi-maaliskuussa. Kantoaika on 63-72 vuorokautta. Pentuja syntyy tavallisesti 2-3. Pennut ovat riippuvaisia emostaan seuraavaan kevääseen asti.

– Ilves on pääasiassa yksineläjä, mutta talven edetessä pentuporukoita voi olla liikkeellä useampiakin.

– Joskus on tärmätty jopa seitsemän yksilön porukkaan.

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan ilveskannan tulee säilyä elinvoimaisena, sen läsnäolosta koituvat haitat tulee minimoida, kansalaisten ilvestietämystä tulee lisätä ja eläinten tulee säilyä ihmisarkana. Hoitosuunnitelmaan perustuen ilveksen rauhoituksesta huolimatta metsästykseen myönnetään rajallinen määrä poikkeuslupia. Ilveksen metsästyskausi on joulukuun alusta helmikuun loppuun. Etelä-Hämeen alueelta haettiin vuodenvaihteeseen 28 lupaa, joista 25 käytettiin.

Lähteet: www.suurpedot.fi, Kotimaan luonto-opas (wsoy), wikipedia

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

24.10.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

24.10.2020