fbpx
Kaupunkiuutiset

Miekkalinnan uutisia: Kaksi naista yritti vohkia meikkejä Hämeensaaressa

Kuvituskuva.

Hämeenlinnassa Hämeensaarentiellä sijaitsevassa kauppaliikkeessä kaksi keski-ikäistä naista jäi kiinni näpistyksestä viime torstaina.

Naiset olivat piilottaneet meikkituotteita noin 100 euron arvosta vaatteisiinsa ja yrittäneet poistua liikkeestä maksamatta niitä.

Toinen naisista on syyllistynyt vuoden aikana omaisuusrikoksiin kolme kertaa ja toinen kaksi kertaa.

Hurja vauhti Kolmostiellä

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Janakkalassa Kolmostiellä lauantaina illalla.

Kuljettajan käyttämän ajoneuvon nopeudeksi mitattiin 151 km/t nopeusrajoituksen ollessa alueella 100 km/t.

Nelikymppisen miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Helsinki–Tampere -valtatiellä Hattelmalassa aikaisin lauantain puolella. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Parikymppisen miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Hämeenlinnassa Turkistiellä perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Kolari ohitustilanteessa

Perjantaina illalla Helsinki–Tampere -valtatiellä tapahtui perjantaina illalla kahden henkilöauton liikenneonnettomuus.

Tapahtumapaikka oli pohjoiseen suuntaan vievillä kaistoilla ennen Turun Valtatielle lähtevää erkanemiskaistaa. Henkilöauton kuljettaja oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ohitustilanteessa moottoritiellä.

Henkilöauto pyörähti ajoneuvoyhdistelmän eteen törmäten tähän. Henkilöauton kuljettaja loukkaantui. Häntä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Partio pysäytti torstaina alkuillasta Hämeenlinnassa Vihniöntiellä henkilöauton.

Sen kuljettajana toiminut noin 70-vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan. Tarkkuusalkometri vahvisti epäilyn.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset