Kaupunkiuutiset

Miekkalinnan uutisia: Mies nukahti rattiin Tuuloksentiellä, auto täynnä matkustajia

Poliisin haavin jäi taas ylinopeuksia kaahanneita kuskeja. Kuva: Terho Aalto

Sunnuntaina iltapäivällä kello 15.00 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Tuuloksentiellä Hauholla. Autoa kuljettanut, 1970-luvulla syntynyt mies kertoi poliisipartiolle torkahtaneensa ja ajautuneensa ulos tieltä.

Autossa oli kuljettajan lisäksi ollut kolme henkilöä. Kaikki autossa olleet vietiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan tarkastettavaksi. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut osuutta onnettomuuteen.

 

Partio mittasi perjantaina ennen puolta yötä nuoren miehen kuljettamalle henkilöautolle nopeudeksi 197 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Tapahtumapaikka oli valtatie 3 Hämeenlinnan keskustan liittymän eteläpuolella etelään johtavilla kaistoilla.

Kuljettajalla oli ikää alle 18 vuotta ja hän on poikkeusluvalla ajo-oikeuden saanut henkilö. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

 

Nelikymppisen miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa perjantaina illalla Katsastusmiehentiellä huumaavan aineen alaisena. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

 

Viime tiistain ja keskiviikon välisenä yönä poliisipartiota tuli Tuuloksentiellä vastaan henkilöauto, joka oli ilmoitettu anastetuksi. Poliisipartio sai auton pysäytetyksi lyhyen takaa-ajon jälkeen.

Autoa kuljettanut sekavanoloinen, 1980-luvulla syntynyt mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta kieltäytyi huumausaineen pikatestistä, joten matka jatkui verikokeeseen. Lisäksi ilmeni, että miehellä ja auton kyydissä olleella, vuonna 1995 syntyneellä naisella oli voimassa olevia etsintäkuulutuksia. Molemmat kuljetettiin kiinniotettuina Hämeenlinnan poliisiasemalle.

 

Perjantaina aamupäivällä partio mittasi Hämeenlinnan Kirkonkulmantiellä nuoren miehen kuljettamalle henkilöautolle nopeudeksi 83 km/h nopeusrajoituksen ollessa 40 km/h.

 

 

 

 

Uusin Kaupunkiuutiset

23.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

24.9.2020