Kaupunkiuutiset

Miekkalinnan uutisia: Poliisia paennut huumekuski suistui ojaan

Autosta noussut poliisi joutui väistämään kaaharia Janakkalassa. Kuva: Terho Aalto, arkisto

Parikymppinen kantahämäläinen mies hurjasteli huumepäissään rajua ylinopeutta Janakkalassa hieman puolenyön jälkeen sunnuntain vastaisena yönä.

Kaiken lisäksi hän yritti paeta peräänsä lähtenyttä poliisipartiota.

Viralan levähdysalueella olleet poliisit mittasivat Kolmostietä ajaneen henkilöauton nopeudeksi 185 km/h ja lähtivät sen perään. Tieosuudella on satasen nopeusrajoitus.

Partio tavoitti auton Hämeenlinnassa ennen Kymppitien liittymää. Auto kääntyi kohti Turkua ja siitä takaisin Kolmostielle kohti etelää kaasuttaen poliisia pakoon.

Huumekuski ajoi Turengin liittymään ja kääntyi siitä vasemmalle Viralantielle. Pakoauto saatiin pysäytettyä Hälliläntiellä.

Pysäytystilanteessa poliisiautosta noussut poliisi joutui vielä väistämään pakenemassa ollutta autoa, joka suistui lopulta ojaan.

Kiinni otetun kuljettajan kyydissä oli kolme matkustajaa.

Lauantain vastaisena yönä hieman ennen kello kolmea Harvialantiellä partiota vastaan tuli henkilöauto kovalla nopeudella.

Auton nopeudeksi mitattiin tutkalla 125 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 60 km/h.

Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Hätäkeskus ilmoitti perjantai-iltana näpistelijästä Laaniitynkadun kauppaliikkeessä. Ilmoituksen mukaan näpistelijä oli päihtynyt mies, joka oli anastanut olutta ja elintarvikkeita. Hän oli poistunut paikalta autolla.

Partio löysi kyseisen auton Kaivohaasta parkkipaikalta. Partio pystyi paikallistamaan asunnon, johon autoa kuljettanut mies oli mennyt.

Asunnosta tavattiin nelikymppinen mies ja sieltä löytyi myös kaupasta anastettu olutlaatikko.

Mies puhallutettiin seulonta-alkometrillä, jonka tulos oli 1,01 mg/l. Lisäksi hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset