Kaupunkiuutiset

Miekkalinnan uutisia: Rattijuoppo törmäsi autollaan sähkökaappiin

Poliisi nappasi näpistelijät Janakkalassa ja Hämeenlinnassa. Kuva: Pekka Rautiainen, arkisto

Naishenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Lahdensivuntien ja Kuninkaanlähteenkadun risteyksessä maanantaina illalla.

Kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan osuen sähkökaappiin. Hän puhalsi poliisin tarkkuusalkometrikokeessa 1,17 mg/l. Ajoneuvo ja sähkökaappi kärsivät pieniä vaurioita.

Poliisipartio sai lauantaina iltapäivällä janakkalalaiselta liikenneasemalta ilmoituksen mahdollisesti näpistykseen syyllistyneistä henkilöistä, jotka olivat poistuneet paikalta autolla.

Partio tavoitti auton, jota kuljetti hieman yli 40-vuotias nainen, jolla ei ollut ajo-oikeutta. Nainen puhalsi alkometriin 0.75 mg/l lukemat ja häntä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Auton matkustajana olleelle naiselle kirjattiin sakko näpistyksestä.

Perjantaina aamulla poliisipartio oli ajamassa Tuuloksentiellä kohti Hauhon Eteläisten liittymää. Vastaan ajoi henkilöauto, jolle tutka näytti nopeudeksi 141 km/h, kun tapahtumapaikalla on 80 km/h nopeusrajoitus.

Poliisi pysäytti auton ja sitä kuljettanut nelikymppinen mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Kolmostiellä perjantaina ajaneen poliisipartion ohitti Viralan kohdalla auto, joka nosti nopeuttaan ja ohitti muuta liikennettä huomattavalla ylinopeudella. Suurimmillaan partio mittasi auton nopeudeksi 179 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.

Partio pysäytti auton ja määräsi autoa kuljettaneen nelikymppisen miehen väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kolmekymppinen mies yritti anastaa tavaraa Hämeensaarentien liikkeestä viime torstaina.

Miehen poistuessa liikkeestä alkoi tuotesuojaportti hälyttää ja hänen laukustaan löytyi liikkeestä anastettua omaisuutta.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset