Kaupunkiuutiset

Miekkalinnan uutisia: Ravintolassa tapelleet jatkoivat ottelua kadulla

Poliisikin joutui painimaan, kun rattijuopumuksesta epäilty ei halunnut säilöön. Kuva: Terho Aalto, arkisto

Poliisi joutui puuttumaan ravintolassa alkunsa saaneeseen kahakkaan perjantain ja lauantain välisenä yönä Parolassa.

Hätäkeskus sai yöllä kello 1.15 ilmoituksen kuuden henkilön tappelusta Parolantiellä sijaitsevassa ravintolassa.

Poliisien saapuessa paikalle kävi ilmi, että tappelussa olikin osallisena vain kaksi miestä. He olivat pahoinpidelleet toisiaan sekä sisällä ravintolassa että sen ulkopuolella.

Molempia miehiä epäillään pahoinpitelystä.

Partio tapasi viisikymppisen miehen kuljettamassa henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena puolenpäivän aikoihin Turun valtatiellä.

Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

 

Poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten perjantai-iltana huoltoaseman pihassa Kolmostiellä.

Autoa kuljetti 28-vuotias mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Mies otettiin kiinni ja hänen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä vähäinen määrä huumausaineita.

Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta ja kahdesta huumausaineen käyttörikoksesta.

 

Aikaisin perjantaiaamuna Tuuloksentiellä poliisi mittasi kolmekymppisen miehen kuljettamalle henkilöautolle nopeudeksi 104 km/h. Tieosan nopeusrajoitus oli 50 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

 

Nelikymppisen miehen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Teuron Kylätiellä viime torstaina illalla.

Kuljettaja oli vastustanut poliisia fyysisesti Hämeenlinnan poliisilaitoksella säilöön laiton yhteydessä. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, virkamiehen vastustamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

27.9.2020