Kaupunkiuutiset

Mielipide: Katettu Reska ei olisi miellyttävä paikka

Hämeenlinnan kävelykatua eli Reskaa vuoden takaisen ruskan aikaan eli lokakuun puolivälissä vuonna 2018. Kuva: Pekka Rautiainen
Hämeenlinnan kävelykatua eli Reskaa vuoden takaisen ruskan aikaan eli lokakuun puolivälissä vuonna 2018. Kuva: Pekka Rautiainen

Seppo Rehusen kolumnissa (KU 9.10.) oli paljon hyvää asiaa. Yhdestä ehdotuksesta olisin kuitenkin eri mieltä: katettu katu ei Suomessa ole miellyttävä paikka.

Huonoja esimerkkejä löytyy mm. pääkaupungistamme: päärautatieaseman keskilaiturit katettiin, ja tuloksena on kylmänkostea ja harmaa junan odottelupaikka vuoden ympäri.

Aurinko ja tuuli eivät pääse kuivaamaan ilmaa, muovikaton peittää talvella pimentävä lumi, kesällä pöly, roskat ja pulunkakka. Rakennelmaa kannatteleva rautaristikko on synkkä.

Malmin rautatieaseman ylikulkusilta, kahden kauppakeskuksen välillä, päätettiin myös taannoin kattaa kokonaan.

Tuloksena oli tuulikäytävä, jossa päivisin kaupiteltiin kassista tavaraa, hengailtiin ja kerjättiin, ja myöhemmin illalla, ravintoloiden sulkemisaikaan, oksenneltiin ja pissittiin nurkkiin.

Lapset ja muut heiveröiset eivät uskaltaneet yksin käyttää ylikulkua, valitukset kasaantuivat ja tunneli meni täysremonttiin. Oviaukoille tuli kyltti oleskelukiellosta ja vartiointiliike hoitaa kulkurauhaa.

Keravalla katettua kauppakatua suunniteltiin vuosia, mutta lopuksi ehdotus hylättiin. Maksumiehiä tai toimivia malleja ei löytynyt. Nyt tilalla on avoin kävelykatu.

Reskalle ei Hämeenlinnassa aurinko kesäisinkään kovin montaa tuntia paista, sen joitain rakennuksia odottelee purkumääräys, ja ilman lämmitystä, hyvää valaistusta ja kunnossapitoa siitä ei saa viihtyisää. Vartiointi lienee täälläkin iltaisin paikallaan.

Tuloksena on kallis projekti, joka maksaa joka päivä hamaan tulevaisuuteen. Verovaroin sitä tuskin rakennetaan, ja jos liikkeet haluavat sen, kustannukset näkyvät tuotteiden hinnoissa. Kannattaako?

Stadista muuttanut

Hämeenlinna

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

29.9.2020