Kaupunkiuutiset

Mielipide: Maskikeskustelu on kummallista

Hengityssuojaimella voi suojata itseään, mutta suojautua myös muiden pärskeiltä. Kuva: Tuulia Viitanen
Hengityssuojaimella voi suojata itseään, mutta suojautua myös muiden pärskeiltä. Kuva: Tuulia Viitanen

Onko suomalainen ihmisrotu niin poikkeava muista eurooppalaisista ja maailmankansalaisista, ettei meidän tarvitse suusuojaimia käyttää?

Ei vahvasti suositella eikä pakoteta, ehkä Finnairia lukuun ottamatta.

Meillä pitää tutkia ja tutkia, jo 3 kuukautta?

Tutkimuksia tehty maailmalla varmaan satoja. Ei pyörää tarvitse uudelleen keksiä!

Onko nyt kysymyksessä arvovaltataistelu välillä HUS-STM-THL ja miksei koronatyöryhmän tuloksia ole heti julkaistu?

Annan hallituksen viisikolle hyvän arvosanan toimistaan vaikeana aikana, mutta tulisiko vaihtaa esim. THL:n suositukset johonkin luotettavampaan tahoon.

Kyllä ne ihmiset, jotka ovat vakavasti sairaita, ovat jo pitkään olleet todella tiukassa, omaehtoisessa karanteenissa kotona. Turha esittää, että suusuojat ovat vaarallisia heille ja sillä perusteella jättää vahvasti suosittelemasta niitä meille muille.

Niin, ja suojaimet käyttöön myös keskussairaalan polilla!

Alkaa jo itkettää ja naurattaa näiden ”asiantuntijoiden” eipäs-juupas kinastelu.

Maskit käytössä +70v

 

Uusin Kaupunkiuutiset

25.11.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

26.11.2020