Kaupunkiuutiset

Miniteatterin Hamlet haluaa ravistella yleisöä

William Shakespearen kuuluisin näytelmä Hamlet kertoo Tanskan prinssistä, joka kohtaa isänsä haamun. Aave paljastaa nykyisen kuninkaan, Hamletin sedän käyttäneen myrkkyä päästäkseen valtaistuimelle ja kuningattaren vuoteeseen. Prinssi päättää kostaa isänsä kokeman vääryyden, tekeytyy mielenvikaiseksi ja punoo juonen kuninkaan surmaamiseksi.

Miniteatterin versio kuolemattomasta draamasta sai ensi-iltansa Hämeenlinnan Miniteatterissa perjantaina. Näytelmästä on parisenkymmentä esitystä vuodenvaihteen jälkeen. Hamlet on teatterin pitkäaikaisen äitihahmon viimeinen ohjaus ennen eläkkeelle jäämistä.

– Tämä on minulle toiveiden täyttymys, sillä näytelmä sisältää kaikki ne elementit, joita voin naisena ulostaa itsestäni, Maria Myllyniemi sanoo.

– Olen ollut pieni tyttö, äiti ja leski, sekä rakastanut ja vihannut. Hamlet sisältää ajankohtaisia teemoja sodasta, väkivallasta ja ihmisten alistamisesta, joten toivottavasti saamme järkytettyä katsojia.

Jonkun verran lyhennetty näytelmä on juoneltaan ehtaa Shakespearea, vaikka tapahtumat onkin sijoitettu sairaalan psykiatriselle osastolle. Matti Rossin teksti on suomennosten moderneimmasta päästä ja mukaan on otettu myös nykykieltä.

–  Meidän versiomme on varmasti helpommin lähestyttävä kuin perinteiset esitykset, Hamletin isän haamua esittävä Samu Tolvanen arvelee.

– Keskitymme enemmän näyttämään kuin kertomaan.

Ajatus Hamletin tekemisestä lähti nuorilta esittäjiltä itseltään.

– Harjoittelimme yhtä Hamletin kohtausta osana edellisen näytelmän valmistamista ja innostuimme tekstistä, Hamletin roolin tekevä Emppu Jurvanen kertoo.

–  Onhan tässä paljon duunia, eikä teksti ole helppoa. Itse olen lukenut eri suomennoksia sekä alkutekstiä ja katsonut eri elokuvaversioita. En halua kuitenkaan matkia ketään.

Näyttelijöiden mielestä Shakespearen maailmaan ei ole lainkaan vaikeaa päästä sisälle, vaikka ihmisillä saattaa olla sitä kohtaan ennakkoluuloja.

– En ajattele koko asiaa, koska kohtauksessa on teksti, tarkoitus ja juoni, Ofelian tulkitseva Killa Keränen sanoo.

– Ihmisten tunteet ovat samoja kuin nykyäänkin ja kun Hamletin ja Ofelian erokohtauksessa vastanäyttelijältä sataa loukkauksia, niin se sattuu.

Hamlet, seuraava esitys 8.1. klo 14 Miniteatterissa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

28.9.2020