Minun kaupunkini: Ulla Heinonen tapasi kohtalonsa Hälläpyörän tiskillä – Naivistien asiamies nauttii Lasimäen hulinasta ja keskustan elämän helppoudesta
AP Sarjanto
Naivistit Iittalassa -säätiön asiamies Ulla Heinonen tuli Hämeenlinnan parikymppisenä. Kotkalaissyntyisen naisen haave oli tulla tekstiilialan suunnittelijaksi ja hakupaperit oli pantu vetämään myös Lahteen sekä Helsinkiin, mutta Hämeenlinnassa tärppäsi.
– Oli vähän alkujärkytystä, kun Wetterhoffilla sanottiin, ettei meistä mitään suunnittelijoita tule, vaan päädymme opettamaan kutomista neuvonta-asemille. Opettajat olivat kuitenkin kivoja, opetus tasokasta ja opiskelupaikkakin oli idyllinen, hän muistelee.
Ura sisustusalalla
Opiskeluaikaan kuului myös reipasta vapaa-ajan viettoa ja yhtenä iltana kohtalo puuttui peliin.
– Iskin itselleni miehen Hälläpyörän tiskiltä ja jäin Hämeenlinnaan. Valmistuttuani rupesin yrittäjäksi ja ostin verhokaupan.
Heinonen alkoi suunnitella sisustuksia ja myi myöhemmin kaikkea mahdollista alaan liittyvää verhoista ja lahjatavaroista tapetteihin ja laattoihin.
– Vuonna 2011 yritys meni konkurssiin, kun markkinat olivat siirtyneet lähes täysin verkkoon, eivätkä oman firmani myymät kokonaisuudet enää kiinnostaneet ihmisiä.
Rauhaa ja vauhtia
Heinonen jatkoi erilaisissa työtehtävissä, kunnes uusi suunta elämälle löytyi Iittalan Naivistit -säätiöstä.
– Timo Koivu pyysi minua 2014 hallitukseen ja pari vuotta myöhemmin minusta tuli säätiön asiamies. Heillä oli käyttöä taiteesta kiinnostuneelle ihmiselle, jolla on kykyä myös pyörittää organisaatiota, Heinonen sanoo.
Hänen työnsä Iittalan vanhassa puukoulussa on mielenkiintoista, vapaata ja ajoittain hyvinkin vauhdikasta.
– Keväällä jännitetään, kesällä vedetään täysillä ja talvi on rauhallisempaa suunnittelun aikaa. Se sopii minulle. Naivistinen taide on iloista sekä positiivista ja se näkyy niin taiteilijoissa kuin vieraissakin. Siitä on ryppyotsaisuus kaukana.
Parin koronavuoden jälkeen tulevalle suvelle voidaan odotella melkoista rynnistystä kulttuurin pariin.
– Normaalikesinä Lasimäellä on ihana hulina. Ihmiset nauravat ja puukoulun lattiat narisevat. Täällä on löydetty yhteinen sävel ja se on hienoa. Kaikki riippuu yhteistyöstä ja se on nyt hyvällä mallilla, Heinonen tuumaa.
Ei paluuta vanhaan
Koti Heinosella on koko ajan ollut Hämeenlinnan keskustan ruutukaava-alueella.
– Se on niin yksinkertaista ja helppoa elämää, kun kaikki palvelut ovat lähellä. Hämeenlinna on kesällä aivan ihana, mutta talvella joskus vähän ankea.
Ydinkeskustan pysähtyneisyys myös harmittaa Heinosta.
– Ihmisten pitäisi ymmärtää, ettei paluu vanhaan ole mahdollista. Keskustaan tulisi löytää joku yhteinen, innostava visio. Parkkipaikoista kiistely ei ole kehittämistä.
Ihmisiä ja tunnelmia
Kotkan tyttö on kasvanut kiinni hämäläiskaupunkiin, eikä hän koskaan ole kaivannut täältä pois.
– Alkuun olin ehkä vähän kovaääninen Hämeenlinnaan. Miehen kautta tutustuin teatterin maailmaan ja olen tavannut kivoja ihmisiä sekä päässyt osallistumaan mielenkiintoisiin juttuihin, Heinonen sanoo.
Lempipaikoista kysyttäessä Heinonen mainitsee ensimmäisenä Lasimäen ja sen puukoulun.
– Täällä on toimintaa, hyvä fiilis ja asiat menevät eteenpäin.
Kantakaupungissa miellyttävät muun muassa Kaupunginpuisto ja terassiravintola Birgitta.
– Kaupunginpuisto on kaunis ja rauhallinen paikka, jonne on helppo mennä lapsenlapsen kanssa leikkimään. Birgitassa torin laidalla taas on ihania vanhoja puita, hyvä tunnelma ja mukavia ihmisiä.
Ulla Heinonen
Naivistit Iittalassa -säätiön asiamies.
Syntynyt 1966 Kotkassa, asuu Hämeenlinnan keskustassa.
Naimisissa, puoliso Hämeenlinnan teatterin entinen talousjohtaja Jukka Jokinen.
Perheeseen kuuluu yksi lapsi ja lapsenlapsi.
Koulutukseltaan tekstiilialan artenomi ja valokuvaaja.
Työskennellyt sisustusalalla yrittäjänä ja suunnittelijana.
Lempipaikkoja Hämeenlinnassa: Iittalan Lasimäki ja puukoulu, Kaupunginpuisto ja terassiravintola Birgitta.
