Kaupunkiuutiset

”Missä oletkaan ollut kaikki nämä vuodet”

Eppu Normaali Verkatehtaalla. Kuva: Soile Toivonen

– Mä olen aina punkkari, Martti Syrjä toteaa elokuvateatteri Bio Rexissä.

Tämän uskoo, sillä mies on aivan samanlainen lavalla, vastavalmistuneessa elokuvassa EPUT ja Bio Rexin penkillä. Hän on jopa samoissa vaatteissa.

– Meitä ei stailata, Syrjä jatkaa.

Eppu Normaalin laulajan Martti Syrjän ja kitaristi Juha Torvisen on tuonut Hämeenlinnan joulukuun alussa ensi-iltaan saapuva elokuva. EPUT kertoo legendaarisen, liki kaksi miljoonaa levyä myyneen suomirockin jättiläisen tarinan.

– Meitä on usein lähestytty elokuvaidealla ja kysytty, että millasen haluaisitte. Ei me tiedetä. Nyt Aito Media esitti selkeän suunnitelman. Siihen oli hyvä lähteä.

EPUT on hauska ja rehellinen elokuva siitä miten unelma toteutuu. Mukana on runsaasti vanhoja kuvia ja taltiointeja.

Elokuvassa on Pantse Syrjän murrosiän angsti ja vanhempien viisaasti osoittama alamökki, jonne hän sai muuttaa. Tästä kehkeytyi treenitila. Yhtä tärkeä oli Ylöjärven lukion tupakkaruutu. Eräs käänne oli Ramonesin keikka Tampereen tekussa 17.5.1977, jonka jälkeen tyyli löytyi.

– Se oli vielä mun kahdeksastoistavuotispäivä, Syrjä muistelee.

Syrjä ja Torvinen vakuuttavat, että kaikki perustuu yhteistyöhön ja syvään ystävyyteen.

EPUT-elokuvassa kulkee lämmön ja huumorin ohessa hyvin rehellinen ääni. Miehet kertovat 80-luvusta, jolloin kynttilää poltettiin molemmista päistä ja luovuuden kriiseistä. Martti Syrjä käsittelee myös alkoholin ongelmia.

– En näe mitään syytä sensuroida, kerroin vain miten asiat ovat, Syrjä kertoo.

– Haastatteluissa oli luottamus. Siinä tuli flowtila, Torvinen lisää.

Molempia naurattaa se, että ohjaajalla oli haastatteluja 150 tuntia ja hän joutui niistä leikkaamaan 148 ja puoli tuntia pois. Martti Syrjä on jättänyt elokuvan katsomisen työryhmän omaan ensi-iltaan. Juha Torvinen on nähnyt sen jo kahdesti.

– Tykkäsin! Hyvin leikattu ja ohjattu, mielenkiintoinen elokuva. Tätä katsoi mielellään. Meidän omia levyjä en puolestaan mieluusti kuuntele.

Mitä Eput tekevät sitten seuraavaksi edelleen jatkuvan keikkailun lisäksi?

– Vielä yksi levy on haaveena. Ei vielä tiedä, koska siihen on sopiva hetki ja mieliala, Syrjä vastaa.

– Nyt on hyvin, huomenna on vielä paremmin, Juha Torvinen jatkaa.

Torvisen mukaan maailma on muuttunut aina paremmaksi. Tämä pätee niin musiikin tekemiseen kuin koko elämään.

– Tämä oli paljon kurjempi paikka silloin kun me aloiteltiin, hän lisää.

Ohjaaja Saku Pollari on tuttu mm. tv-töistä ja dokumenteista. EPUT etenee kronologisesti Syrjän veljesten lapsuudesta viime kesään Ratinan stadionille ja bändin 40-vuotisjuhlakonserttiin sinfoniaorkesterin kanssa. Rinnalle on leikattu bändin jäsenten haastatteluja.

Myös ohjaajan äänessä on Tampereen murre ja sieltä hän on kotoisinkin.

– Aina kun olen autossa avannut radion, sieltä on tullut ainakin yksi Eppujen biisi. En ole varsinainen fani, Saku Pollari kertoo.

Tämä on auttanut Pollaria ottamaan ulkopuolisemman otteen elokuvaan, josta on kuitenkin tullut yllättävän intiimi ja koskettava. Hän on saanut ensimmäisen kerran bändin jäsenet kertomaan asioita, joista he eivät ole aiemmin puhuneet.

– Haastatteluissa oli direct eye eli suora silmä. Siinä on riisuttu koko kuvaustilanne pois ja haastateltava näkee vain minun kuvani kameran edessä.

Pollari kertoo halunneensa tehdä tarinallisen elokuvan Eppujen vaiheista, joissa on jopa sadunomaisia piirteitä.

– Toivon, että EPUT antaa paljon myös ei-faneille, Pollari lisää.

EPUT -elokuvan ensi-ilta Hämeenlinnassa 2.12.2016

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset