Kaupunkiuutiset

Kolumni: Mistä tunnet sä ystävän?

Jenni Ahtiainen Kuva: Matti Piiroinen
Jenni Ahtiainen Kuva: Matti Piiroinen

Kevään jälkeen aurinko alkoi vihdoin paistaa. Huusimme lapset autoon ja lähdimme Helsinkiin. Ikkunoista näkyi puistoissa leikkiviä aikuisia. Hymyjä ja halauksia, kuohuviini- ja kaljapulloja. On ihanaa katsoa hyväntuulisia suomalaisia.

 

Perillä, ruohikolla, punaisella filtillä, loisti tuntemattomienkin kasvoilta jälleennäkemisen riemu. Moni katsoi silmiin ja hymyili. Tänä vuonna kesä tuli kymmenkertaisena.

 

Jarkko soitti kasvimaalta. Porin mies kitki raivolla rikkaruohoja omakotitalonsa pihassa ja mieleensä oli pujahtanut kasvimaani Hämeenlinnassa.

 

En ole koskaan ollut viherpeukalo, mutta kevät muutti monta asiaa. Se sai ostamaan kylvömultaa ja siemeniä. Sai perusasioiden äärelle. Tuntui kuin pikkuruisesta kasvimaastani olisi tullut osa koko maailman jälleenrakentamista. Ehkä siitä tulikin. Korianterin ja jäävuorisalaatin idättäminen sai minut tuntemaan itseni paremmaksi ihmiseksi.

 

Hämäläisten kanssa suorapuheisuuteni ei ole aina ymmärtäväisintä puheainesta. Mutkia suoristaessa ajatukseni on usein ymmärretty väärin, eikä totuuteen pohjautuva huumorinikaan ole aina asiallista. Mutta minulla on Laura. Hän jaksaa muistuttaa siitä, että olen empaattinen. Ilman häntä, usein unohdan sen.

 

Elina on futisjoukkueemme maalivahti. Hänen pelaajanimensä on Kansankynttilä ja hän asuu Helsingissä. Elina on, kuten kaikki muutkin läheisimmät ystäväni, suorapuheinen ja mutkaton ihminen. Omien sanojensa mukaan hän on edellisessä elämässään ollut porilainen, joten hän kertoo rehellisesti kun hanurini on levinnyt. Männä viikolla sain häneltä postikortin. Sen kannessa oli kuva irvistävästä saksalaisesta ja takapuolella käsinkirjoitettu teksti: ”Ikävä”. Minullakin oli.

 

Ja sitten minulla on tuo minun hämäläinen jumala, Iisakki. Luottomieheni ja taisteluparini, joka ei jätä koskaan kylmäksi. Päinvastoin, aina kuumaksi. Rakkaudesta tai raivosta. Hän noukkii minulle kukkia kaupan heviosastolta ja seuraavana päivänä sormukseni kotimme takapihalta. Hän ymmärtää, että impulsiivisuuteni on polttoaineeni. Ja minä uskon kaiken mitä hän sanoo.

 

Karanteeni idätti kasvimaan ja sadettipa se samalla myös ystävyyksiä ja rakkauksia. Kevät muistutti ihmisistä kaukana ja lähellä. Ja laittoi kaiken kukkimaan.

 

Parhaimmat hetkeni ovat ystävien kesken. Ihmisten, jotka olen tavannut nelivuotiaana. Ja ihmisten, jotka olen tavannut nelikymmenvuotiaana. Ja kun niitä tärkeimpiä hetkiänsä miettii, niistä ystävänsä tunnistaa.

 

 

Uusin Kaupunkiuutiset

21.10.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

22.10.2020