Kaupunkiuutiset

Mitä siitä seuraa, kun renkolainen maakrapu saa merikasteen? – Ainakin sateenkaaren väriset sääret

Sana Mustonen Kuva: Muu
Sana Mustonen Kuva: Muu

Tässä kirjoittaessani näen sivusilmällä, kun palliton koiramme nylkyttelee menemään vanhan narttumme kanssa. Veetin onnenpäivä!

Välillä homma keskeytyy ja Veeti puree kumppaninsa häntää.

Meillä ihmisillä homman jostain syystä keskeytyessä ei purra häntää, vaan käännetään selkä ja purraan frustraatiota, kiukkuisesti tuhahdellen.

Minä olen tuhahdellut tänä keväänä ihan muista frustraatioista, korvasienipaikkani kun on jostain syystä pilattu.

Ennen samalta hakkuuaukealta pystyi keräämään useampana vuotena, nyt ne jotenkin kaivetaan uudestaan auki hakkuiden jälkeen. Löysin uskomattoman hyvän sieniapajan ja ajattelin mennä jatkamaan seuraavana päivänä. No, siinä välissä joku iso paha mies oli käynyt jonkun ison pahan vehkeen kanssa ja joka ikinen potentiaalinen korvasienen asumisrantu oli rikottu.

Kesä on alkanut, sen näkee naamastani. Se, että näytän navaholta, johtuu taannoisesta purjehdusreissustamme. Purjehtimiselta ei voi välttyä, jos sattuu seurustelemaan miehen kanssa, joka omistaa kolme purjevenettä.

Me teimme useamman päivän meriretken selkämerelle ja joku albatrossi se minussakin heräsi. Sääreni ovat kyllä ottaneet osumaa.

Saimme reissullemme suotuisat tuulet, ja kun sellainen paatti puskee aalloissa kymmentäkin solmua, niin kyllähän se keinuttaa.

Minä kokkailin sapuskaa paatin kaasuhellalla ja keikahdin vuoroin sinne ja vuoroin tänne. Sapuskat kyllä pysyivät kattiloissaan, koska hella oli kelluvaa mallia.

Päiväunia ottaessani ja kajuutassa ihan vinossa herätessäni, olin varma, että tapahtuu Titanic. Jollain tavalla pääsin kampeamaan itseni ylös ja kurkistin kannelle. Siellä se muruseni seisoi ruorissa vakaana kuin tatti, tyrskyjen keskellä.

Kysyin, uppoammeko me nyt? Kaikki oli kuulemma ihan ok.

Loppupäätelmä: Pääni loistaa kirkkaanpunaisena, mutta reitevät koipeni hohtavat sateenkaaren eri väreissä.

Lapsuuskesistä tulee jotenkin mieleen merisää, jota kuunneltiin mummin mökillä. Kuuskajaskari, pohjoisen ja luoteen välistä tuulta, kaksitoista metriä sekunnissa.

Olenpa nyt vihdoin saanut itse todeta, että sellainen paikka on oikeasti olemassa.

Vietimme Kuuskajaskarissa yhden yön ja voin suositella saarta. Upea luonto, vanhoja puolustusvoimien bunkkereita ja juoksuhautoja sekä mahtavat näkymät kallioilta.

Minä koitin kurkistella kivikasoihin ja etsiä kyykäärmettä, kas kun olin päättänyt ottaa sellaisen lemmikiksi. Kapteeni Varjus oli kuitenkin sitä mieltä, että kyykäärmettä ei hänen paattiinsa oteta. (Ukaasista huolimatta olisin kyllä kuljettanut sen salaa käsilaukussani, että kapun onneksi, sitä käärmettä ei löytynyt.)

Mutta, että renkolainen maakrapu on nyt saanut merikasteen. Huhhahhei ja rommia pullo!

Uusin Kaupunkiuutiset

29.7.2020

Päivän Hämeen Sanomat

3.8.2020

Fingerpori

comic