fbpx
Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Moottoriradan montussa on koko päivän ährännyt Kalle Palander ja viisi muuta ukkoa – Mitä he oikein tekivät?

Lumen varastoinnin isä tuli ja näytti, kuinka talven hiihtolumi pannaan talteen.
Snow Securen toimitusjohtaja Mikko Martikainen ja myyntijohtaja Kalle Palander näyttävät, miten matot saadaan yhteen. Kuva: Riku Hasari
Snow Securen toimitusjohtaja Mikko Martikainen ja myyntijohtaja Kalle Palander näyttävät, miten matot saadaan yhteen. Kuva: Riku Hasari

Tuuli vinkuu korvissa, kun toimitusjohtaja Mikko Martikainen huutaa, että vetäkää liinoista.

Moottoriradan montussa pohjoispuolella on levitettynä isoja levyjä mattoa, joiden alle talvella tykitetty lumi varastoidaan. Snow Securen toimitusjohtaja on tullut henkilökohtaisesti näyttämään, kuinka homma toimii.

– Haluamme, että konsepti toimii ja ensi vuonna täällä osataan tehdä työ jo itse, Martikainen perustelee.

Lumen varastoinnin isä

Moni luulee, että Suomessa ensimmäisenä varastoitiin lunta Vuokatissa. Martikainen sanoo väitteen olevan puppua.

– Kyllä se tehtiin Rukalla vuonna 2000.

Vaatimattomasti Martikainen tituleeraa itsensä lumen varastoinnin isäksi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Moottoriradan pohjoispuolelle tehtiin oma monttu säilölumelle. Mattojen päälle viritellään vielä pörröinen geotekstiili, joka suojaa mattoa auringon uv-säteiltä. Kuva: Riku Hasari
Moottoriradan pohjoispuolelle tehtiin oma monttu säilölumelle. Mattojen päälle viritellään vielä pörröinen geotekstiili, joka suojaa mattoa auringon uv-säteiltä. Kuva: Riku Hasari

Jo nuorena miehenä Martikainen mietti Norjan jäätiköillä ikilunta ja sitä, kuinka lunta voisi varastoida. 1980-luvulla taas hän ajeli kesähelteellä Varkaudessa ja näki lumenkaatopaikan jämälumet. Sitten taas kerran tuli vastaan paperitehtaan nollakuitukasat, joiden alta löytyi kesälläkin lunta.

– Idea jäi näistä kolmesta kerrasta itämään, että lunta pitää saada talviurheilulajeja varten jemmaan.

Purulle kehitettiin vuosia korvaajaa

Viimeiset neljä vuotta Martikainen on kehitellyt purun korvaajaa.

Patentti on käsissä. Se on 72 neliömetrinen lumensuojamatto, jonka sisällä on finfoam-levyä. Lumi paketoidaan maton alle. Mattoja voi yhdistää toisiinsa kiinni.

Hämeenlinnassa on käytössä 18 mattoa, joiden alla on nyt 4500 kuutiota lunta. Muutamia mattoja on myös päällekkäin, joten seuraavina vuosina lunta voidaan säilöä enemmänkin.

Maton päälle viritellään vielä pörröinen geotekstiili, joka suojaa mattoa auringon ultraviolettisäteilyltä.

– Pörröinen geotekstiili toimii myös haihduttavana pintana ja haihtuminen laskee eristeen pintalämpötilaa, Martikainen kertoo.

Tampereen Kaupissa tehtiin juuri vastaava lumen säilöntäoperaatio 24 matolla.

– Hämeenlinnassa meillä on haasteita aiheuttanut lumikasan malli. Se on muodoltaan vaikea, mutta kyllä tästä selvitään, Martikainen selvittää ja huutelee ohjeita.

Martikaisen mukaan ensi talvena lumikasa kannattaa rakentaa eri tavalla. Nyt kasa oli kuutiomainen ja sen ympärille on hankalaa virittää suojamatot.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Snow Securen toimitusjohtaja Mikko Martikainen on kehitellyt vuosia purulle korvaajaa. Nyt se on käsissä. Kuva: Riku Hasari
Snow Securen toimitusjohtaja Mikko Martikainen on kehitellyt vuosia purulle korvaajaa. Nyt se on käsissä. Kuva: Riku Hasari

– On tämä iso hyppäys purusta eteenpäin.

Tänä vuonna Snow Secure on asentanut yhdeksään kohteeseen lumensuojamatot, joista yksi on teollisuuskohde. Ensi vuonna yritys aikoo Euroopan markkinoille.

Ensilumen latua ainakin 800 metriä

Hämeenlinnan kaupungin ulkoliikuntamestari Tomi Nurmi muistuttaa, että vaikka säilötty lumikasa näyttää mielenkiintoiselta, ei sen päälle ole asiaa, vaan kasan päälle on porttikielto.

Nurmen mukaan arviolta 10–20 prosenttia säilötystä lumesta sulaa tai haihtuu.

– Nyt maa ei ollut vielä jäässä, kun aloimme tykittää säilölunta. Se vaikuttaa varmasti asiaan.

Nurmi iloitsee, että ensi vuonna saadaan ensimmäistä kertaa ensilumenlatu Hämeenlinnaan.

– Saamme ainakin 800 metrin ensilumen ladun varikolle. Mitä lunta jää yli, vedämme sitä niin pitkälle kuin riittää.

Puru jää historiaan

Pienijakoinen sahanpuru roskaa kilparataa ja lisää puhdistuskuluja sekä sitä kulkeutuu myös hiihtoladulle, joten purulle on etsitty vaihtoehtoja.

Kaupunki päätyi Snow Securen routaeristyslevyihin perustuvaan lumensuojamattoon, joka on käytössä muun muassa Vuokatissa, Levillä ja Ylläksellä sekä Tampereen kaupungilla.

Samaa mattoa voi käyttää ainakin 20 vuotta lumen säilömiseen.

Aloituskustannukset ovat noin 60 000–70 000 euroa. Ladun vuotuinen ylläpitokulu on noin 8000 euroa.

Lunta ei kuskata säilöntäpaikalle vaan se tykitetään talven aikana.

Lumella tehdään ensi syksynä ensilumen latu moottoriradalle ennen pakkasten tuloa.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset