Kaupunkiuutiset Hyvinkää

Viiden vuoden tiivis työ kantoi hedelmää – Musketeers saalisti mölkyn SM-pronssia

Musketeersin SM-pronssimitalistit Mika Kemppi (vas.), Tuomas Berg ja Jouni Metsä.

Jukolan Mölkky ry eli Musketeers-nimellä kisaava hämeenlinnalaisryhmä ylsi elokuun viimeisenä lauantaina historiansa parhaaseen tulokseen.

Viidettä kesää mölkkyä harrastava Musketeers sijoittui SM-trippelissä komeasti pronssimitalille Hyvinkäällä Kankurin puistossa.

Musketeers oli hienosti jo 12 parhaan joukossa neljän hengen joukkuekisassa kaksi vuotta sitten MM-kisoissa Porissa.

Musketeersin mitalitriossa heittivät Tuomas Berg, Jouni Metsä ja Mika Kemppi.

– Mölkky on laji, joka vaatii valtavaa keskittymistä. Jos heität yhden heiton väärin, olet hävinnyt sen erän, kapteeni Berg sanoi.

Musketeers selvitti tiensä kovatasoisesta alkulohkosta jatkoon vakuuttavasti. Kolmikko voitti kuudesta ottelusta peräti viisi ja hävisi vain yhden koitoksen.

– Kaikki meni nappiin jo alkulohkossa. Saimme hyvän startin päivälle, Berg arvioi.

Finaalipaikkakin lähellä

Pudotuspelien avauksessa trio oli jo selkä seinää vasten, mutta kolmikko käänsi pelin edukseen 3–2 oltuaan jo 0–2 -tappiolla. Voitto Helsingin Mölkkyseurasta antoi lisää virtaa, uskoa ja henkistä voimaa.

– Olimme kolmannessakin erässä tappiolla jo 11–24, mutta ”tappokone” Metsä heitti vaikean 12:n. Se oli kovatasoisin mölkkypeli ikinä. Kovin peli urallani, Berg kuvaili.

Musketeers vei kaksi seuraavaa pudotuspeliä puhtaasti 3–0. Peräti yhdeksän perättäisen erävoiton jälkeen ryhmä eteni SM-välieriin.

Musketeers oli lähellä finaalipaikkaa, mutta se hävisi välierän 2–3.

– Olimme välierissäkin tappiolla jo 0–2, mutta nousimme tasatilanteeseen 2–2. Vastustaja sai aloitusedun viidenteen erään ja lopetti suoraan viidellä heitolla. Ei ollut mitään tehtävissä.

Musketeers näytti luonnetta pronssipelissä.

– Hävityn välierän jälkeen tuli tyhjä olo ja ensin tuntui, ettei mikään pronssi enää kiinnosta. Saimme tsempattua voiton luvuin 3–1.

”Torijuhla” odotti

Trio sai niin sanotun torijuhlan, kun he marssivat pitkän päivän päätteeksi Jukolaan ja paikallispubiin Iloiseen Kulkijaan.

– Musiikki soi, koko ravintola taputti ja tarjolla oli mitalijuhlan kunniaksi kuohuviiniä. Siihen tiivistyi viiden vuoden tiukka työ lajin eteen. Aloitimme nollasta, mutta nyt ollaan SM-mitalisteja. Tuntui liikuttavalta, Berg tuumi.

SM-kisat iso koitos

Urheiluseura Kaakon Sähly-07 ry eli Kymiläiset toimivat SM-trippelin järjestäjinä.

SM-mestaruutta tuuletti Billy Boys niminen trio. Mehevä Kesäleka sai hopean. Musketeers oli kolmas.

Joukkueita oli 60 ja heittäjiä lähes 200.

Musketeersillä oli SM-trippelissä mukana lisäksi kolme muuta trioa.

Musketeers Pro: Mika Seppänen, Klaus Jokivalo ja Kimmo Ahokas.

Musketeers Mix: Sanni Hakala, Pasi Salo ja Mari Koivisto.

Musketeers Rookies: Jouni Virkki, Jari Röytiö ja Pasi Huila.

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

28.9.2020