Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Gynekologi Outi Airas taittaa työmatkansa suksilla – Latuja pitkin matka kotipihasta Kanta-Hämeen keskussairaalalle on kahdeksan kilometriä ja 50 minuuttia

Airas on työmatkahiihtäjä toisessa polvessa. Pimeinä talviaamuina työmatka taittuu otsalampun valossa ja toisinaan kotimatkalla täytyy tehdä vielä ylimääräinen lenkki järvellä.
Outi Airas on suksineen tuttu näky Kanta-Hämeen keskussairaalan käytävillä. Työmatka hiihtäen irrottaa ajatukset mukavasti työpäivästä. Kuva: Esko Tuovinen
Outi Airas on suksineen tuttu näky Kanta-Hämeen keskussairaalan käytävillä. Työmatka hiihtäen irrottaa ajatukset mukavasti työpäivästä. Kuva: Esko Tuovinen

Ensimmäiseksi hän katsoo, onko kotikatu siinä kunnossa, että voi laittaa sukset jo pihassa. Parhaimmillaan hän on päässyt kotipihasta sairaalan pihaan sukset jalassa.

– Pimeinä aamuina oli ihana hiihtää otsalampun valossa. Lumiset puut kimalsivat kauniisti Hirsimäen lenkillä. Mietin siinä samalla monenlaisia asioita, joskus oman elämän murheita ja välillä fiilistelen ympäristöä. Jonain aamuina kuuntelen äänikirjoja.

Edellä oli kuvaus työmatkasta, jonka Kanta-Hämeen keskussairaalan naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Outi Airas on taittanut tänä talvena varsin poikkeuksellisella tavalla, mutta perinteisellä tyylillä – hiihtäen.

Kahdeksan kilometriä aamuin illoin. Noin 50 minuuttia suuntaansa. Parhaimmillaan jopa kolmena päivänä viikossa.

Hienon sään sattuessa ei 16 hiihtokilometrin päiväannos edes riitä, vaan nainen heittää päälle kotimatkalla vielä pienen lenkin Alajärvellä.

– Olen työmatkahiihtäjä toisessa polvessa. Kun asuimme lapsuudessamme Kuopiossa, isäni hiihti Puijonsarvesta keskustaan töihin, Airas kertoo.

Ura alkoi Tampereella

Airaksen työmatkahiihtoura alkoi Tampereella noin seitsemän vuotta sitten, kun hän oli suorittamassa naistentautien erikoistumisopintoja.

– Taysin nurkalta oli kotiin 12 kilometriä.

Hämeenlinnaan hän palasi viisi vuotta sitten ja tänä lumisena talvena yhdysladut ovat olleet siinä kunnossa, että työmatkat onnistuvat hiihtäen.

Tästä kaikesta huolimatta Airas kuvailee itseään vaatimattomasti vain lajin harrastelijaksi, omaksi iloksi hiihtäväksi.

Parhaimpina päivinä Airas on päässyt sairaalan ovelta kotipihaan ilman suksien irrottamista. Normaalisti sukset pitää irrottaa muutaman kerran ylitettäessä katu ja tie. Kuva: Esko Tuovinen
Parhaimpina päivinä Airas on päässyt sairaalan ovelta kotipihaan ilman suksien irrottamista. Normaalisti sukset pitää irrottaa muutaman kerran ylitettäessä katu ja tie. Kuva: Esko Tuovinen

Rakas harrastus meinasi loppua kolariin

Hiihtäminen on Airakselle niin tärkeä harrastus, että jos kotiseudun talvi on lumeton, hän ”ramppaa Lapissa” niin usein kuin mahdollista.

– On taustalla myös itsensä kunnossa pitämisen ajatus ja muuttunut suhde omaan itseen.

Airas joutui muutama vuosi sitten pahaan autokolariin, jossa hänen kaularankansa murtui ja hän loukkasi kätensä pahoin. Aluksi oli epäselvää, miten hän tulee onnettomuudesta kuntoutumaan.

– Sairaalassa maatessani suurin huoleni oli, pystynkö koskaan enää hiihtämään tai kulkemaan rinkka selässä käsivarren rakkakivikoissa. Aika vimmaisesti kuntoutin itseni ja olen onneksi toipunut.

Hiihtokilpailua lääkärien kesken

Yleensä Airas ei pidä kirjaa hiihtokilometreistään, mutta tänä vuonna siihen on pakottava syy.

– Meillä on konservatiivisen ja operatiivisen tulosalueiden lääkäreillä kahden kuukauden mittainen hiihtokilpailu siitä, kumpi tulosalueista kerää enemmän kilometrejä. Häviäjät tarjoavat kakkukahvit.

Airas on kartuttanut joukkueensa saldoa tammikuun lopulta maaliskuun puoleen väliin mennessä noin 400 kilometrillä. Lukemasta puuttuvat alkukauden kilometrit.

Hänen tiedossaan ei ole, että kukaan muu keskussairaalalla kulkisi työmatkansa suksilla.

– Monen mielestä tämä on luksusta. Varsinkin he, jotka kulkevat tänne Tampereelta ja istuvat tunnin autossa ovat kateellisia, hän nauraa.

Perusvoitelupertsat ja jesarimonot

Suuresta lajirakkaudesta huolimatta Airas ei satsaa isoja rahamääriä välineisiin.

– Minulla on kymmenen vuotta vanhat perusvoitelupertsat.

Kun hän on löytänyt hyvät välineet, ne käytetään kirjaimellisesti loppuun asti. Todistaakseen, ettei hän todellakaan ole välineurheilija, hän vilauttaa puhelimestaan kuvan vanhoista monoistaan.

Nainen puhuu totta: kuvassa olevien monojen kärkiosiin on kierretty muutama kerros ilmastointiteippiä ja jalkineissa on jokin kumma rautalankaviritelmä.

Luotto on kova hyväksi todettuihin välineisiin. Airas joutui luopumaan pari päivää ennen haastattelua luottomonoistaan, mutta 10 vuotta vanhat perusvoitelupertsat toimivat yhä. Kuva: Esko Tuovinen
Luotto on kova hyväksi todettuihin välineisiin. Airas joutui luopumaan pari päivää ennen haastattelua luottomonoistaan, mutta 10 vuotta vanhat perusvoitelupertsat toimivat yhä. Kuva: Esko Tuovinen

Työpäivän jälkeen Airas pukee ulkoiluhousut, hiihtotakin ja -hanskat. Hän sujauttaa monot jalkaansa, napsauttaa vyölaukkunsa soljen ja poistuu pukuhuoneesta sairaalan käytävälle suksiaan kantaen.

Latu lähtee heti parkkipaikan toiselta puolelta.

Kotimatka irrottaa ajatuksen työpäivästä. Aurinko värjää lumisten puiden latvat. Olo on euforinen.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset