Kaupunkiuutiset

Nuorille tanssioppia tarjolla ilmaiseksi

Nykysukupolven nuori mieltää lavatanssin suurin piirtein ajatuksella – Humppaveikot soittaa humppaa heinäladon nurkassa ja koko kylän vanha kaarti jyskyttää lattialankkuja minkä jaloista lähtee.

Toinen ajatus lavatansseista – kimalteleviin pukeutunut pariskunta, keinorusketuksella ja yltä päältä itsensä hiusrasvalla sutinut pari liikkuu parketilla kuin robotti, kaikki viimeisen päälle hiotun tyylitellysti.

– Molemmat mielikuvat ovat vääriä nykyisen lavatanssin yleistämiseen. Lavatanssi on nykypäivänä hyvin monipuolisen musiikin tanssimista, Tanssikoulunyrittäjä Antti Törmänen painottaa.

– Tanssi on hyvä liikuntamuoto ja stressinpoistaja, Törmänen vakuuttaa.

Mielikuvien muuttamiseksi ja nuorten innostamiseksi lavatanssien perään Törmäsen tanssikoulun tarjoaa alle 25-vuotiaille ilmaiset perustunnit kevään aikana.

– Tämä idea liittyy Suomi 100 vuotta -teemaan. Vastaavaa tarjontaa rakennetaan Turkuun. Kun kuulin hankkeesta, halusin meidän tanssikoulun lähtevän ilman muuta mukaan, Antti Törmänen kertoo.

– Rohkeus ottaa askel tanssisalin suuntaan tärkein. Itse salissa pääsee varmasti pian juonesta kiinni. Ei tarvitse olla aikaisemmin tanssinut, ei tarvitse edes omaa paria. Hommat hoituvat kun raottaa sen tanssisalin ovet, tanssiopettaja Hanna Tuominen kannustaa rohkeuteen.

Tanssikoulun ideana on järjestää perustunteja viikoittain, jolloin kertaamaan pääsee milloin tahansa. Kun uskoo hallitsevansa alkeet, voi siirtyä seuraavalle tasolle.

– Kertaaminen on tanssissakin tärkeää.

Varsinkin nuoria arveluttavat heille erilaiset tuntemattomat musiikin lajit, mutta tanssinopettajat muistuttavat että tanssia voi monella tavalla ja monenlaisen musiikin rytmissä.

Toimivia tanssilavoja ja -taloja on Suomessa useita satoja, suurin osa vain satunnaisesti toimivia. Säännöllisesti toimivilla on aika pitkälle sellainen työnjako, että osa järjestää tansseja kesällä ja osa talvella; ympärivuotisia on aika vähän.

– Ensimmäisellä kerralla kannattaa hieman katsoa, millainen orkesteri siellä soittaa ja minkälaista musiikkia. Ensikokemus voi ratkaista harrastuksen jatkon kannalta, Hanna Tuominen opastaa tarjonnan ennakkotutkintaan.

Ja jos joku tanssituntia jää väliin, ei hätää, homma hoituu jatkossa taas muiden kanssa samalle tasolle.

Osa paikoista kerää lähinnä pariskuntia, osalla on paljon sinkkuja. Ensimmäinen ratkaisu tansseihin lähdössä onkin sopivantyyppisen paikan valinta.

l Lisätiedot: www.anttitormanen.com

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

19.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

21.9.2020