Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Ojoisten ostarilla puhaltavat nyt uudet tuulet – Paikkoja on kunnostettu ja uusi kahvilakin avautuu

Heidi Salmi on sisustamassa ensimmäistä omaa kahvilaansa R-kioskin entiseen liiketilaan Ojoisten ostoskeskuksessa. Kuva: AP Sarjanto
Heidi Salmi on sisustamassa ensimmäistä omaa kahvilaansa R-kioskin entiseen liiketilaan Ojoisten ostoskeskuksessa. Kuva: AP Sarjanto

Aurinkoisella pihalla istuva Heidi Salmi suunnitteli viikonlopulle reissua Ikeaan. R-kioskin vanhassa liikehuoneistossa on pintaremontit tehty ja nyt on sisustamisen vuoro. Tiloissa avataan kahvila-konditoria Kaneliässä.

– Olen ollut alalla parikymmentä vuotta ja pitkään miettinyt omaa kahvilaa, mutta sopiva paikka on ollut ratkaiseva tekijä. Nyt sellainen löytyi, Salmi tuumaa.

Olohuone kaikille

Hän kertoo tehneensä pikaisen gallup-kyselyn alueen asukkaiden parissa siitä, mitä he kahvilalta toivovat.

– Haluan tehdä tästä luonnonläheisen olohuoneen, johon kaikki ovat tervetulleita. Tarjolla on kahvia, suolaista sekä makeaa ja aamuisin voin paistella vaikka pannukakkuja. Ihmisille on myös tärkeää, että kahvilasta voi ennen töihin lähtöä napata jotain hyvää mukaansa.

Salmi suunnittelee avajaisia heinäkuun alkupuolelle.

– Minulla on hyvä kutina tästä paikasta. Asukkaita on paljon ympärillä, eikä tällä puolella kaupunkia ole kahvilaa.

Jukka Kallio kertoo saaneensa hyvää palautetta, kun marketin eteen saatiin vihdoin asvaltti. Kuva: AP Sarjanto
Jukka Kallio kertoo saaneensa hyvää palautetta, kun marketin eteen saatiin vihdoin asvaltti. Kuva: AP Sarjanto

Omistajat vaihtuivat

1960-luvulla valmistunut ostoskeskus sijaitsee osoitteessa Ojoistenkatu 2 ja sen on suunnitellut arkkitehti Mika Erno.

Rakennusten omistus siirtyi viime joulukuussa Hämeenlinnan Suomalaisuuden säätiöltä Jukka Kallion ja Seppo Laakson kiinteistöyhtymälle.

Uudet vuokraisännät ovat tehneet tontilla remonttia niin ulkona kuin sisätiloissa.

– Oli kiva ottaa haasteena tällainen projekti. Paikassa on runsaasti potentiaalia, kun se pannaan kuntoon. Ostoskeskuksen yrittäjillä oli paljon toivomuksia sekä korjausehdotuksia, ja niitä lähdettiin sitten toteuttamaan, Jukka Kallio kertoo.

Viimeinkin asvalttia

Yksi keskeinen asia oli K-Market Ojoisen sisäänkäynnin kunnostus. Kaupan edessä oli kuoppainen hiekkatie, joten esteettömyydestä ei voinut juuri puhua.

– Siihen asennettiin viime viikolla asvaltti ja pahasti painunut laatoitus uusittiin kokonaan. Siitä on tullut jo paljon kiitosta.

Muutosta olikin kauan toivottu.

– Näin hieno bulevardi on meille laitettu, kauppakassia kantava rouva ihmettelee.

Huhuja purkamisesta

Remontoitavaa on riittänyt, sillä monet tilat olivat vielä joulukuussa 1960-luvun kuosissa.

– Vanhassa kiinteistössä on vanhan kiinteistön ongelmat. Vessat olivat hirveitä, ei niitä oikein voi muuten kuvailla. Nyt osaan liiketiloista on jo tehty uudet ja ajanmukaiset saniteettitilat.

Alueelta on kaadettu huonokuntoisia puita, korjattu kivetyksiä ja uusittu sähköjä. Pahasti ränsistymään päässyt suihkulähde on katettu paneeleilla.

Kesän aikana ulkovalaistusta parannetaan näyttävämmäksi ja turvallisemmaksi.

– Kaupungilla on liikkunut puheita, että ostaria oltaisiin purkamassa. Asukkaat ovat varmasti iloisia kuullessaan, ettei niin ole käymässä, Kallio uskoo.

Pizza Cornerin Dogan Ulus on mielissään ostarilla puhaltavista uusista tuulista. Kuva: AP Sarjanto
Pizza Cornerin Dogan Ulus on mielissään ostarilla puhaltavista uusista tuulista. Kuva: AP Sarjanto

Lisää asiakaspaikkoja

Pizza Corner on saanut remonttien yhteydessä 12 uutta asiakaspaikkaa ja varaston.

– Lisätilat tulivat todella tarpeeseen. Meillä oli täällä ahdasta, mutta nyt ravintola näyttää siltä kuin pitääkin, Dogan Ulus sanoo.

Yrittäjä ja hänen yhtiökumppaninsa Naci Ulgul ovat mielissään ostarilla puhaltavista uusista tuulista.

– Näkee heti, että nyt täällä pidetään paikat kunnossa. Koko ajan tehdään asioita, Ulus kiittelee.

Vuonna 2018 perustetulla pizzerialla riittää mukavasti asiakkaita.

– Lähialueilla ei ole fast food -tarjontaa ja ojoislaiset ovat ottaneet meidät hyvin vastaan.

Kesälle musiikkia?

Pub Pikku-Eerokin on saanut osansa uudistustöistä. Baarin ulkoasua on kohennettu ja suihkulähteen katetta voidaan jatkossa hyödyntää keikkojen miksausalueena sekä ulkomyyntipisteenä.

Pandemia kuitenkin sanelee, millaiseksi pubin kesä loppujen lopuksi muodostuu.

– Päiväkahvilana tässä on viime ajat toimittu ja juuri luin lehdestä, että ainakin viikko eteenpäin jatketaan samaa rataa, yrittäjä Sami Torvinen toteaa.

Aikaisempina kesinä Pikku-Eerossa on ollut elävää musiikkia ulkolavalla.

– Rajoituksia seurataan, mutta yritetään järjestää lähialueen ihmisille tapahtumia, joissa esiintyvät paikalliset artistit ja bändit.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset