Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Omakotitalon voi rakentaa kierrätystarvikkeista – Markku Pitkänen laskee kantaneensa 200 000 kiloa tiiliä

Markku Pitkäsen kivilinnan lopullinen valmistumisaikataulu on vielä hämärän peitossa. Ensi kesäksi jää vielä muurattavaa jonkin verran. Kuvat: Juhani Karvonen

Omakotitalon voi rakentaa edullisesti kun on aikaa käytettävissä ja työkalut pysyvät kädessä. Hämeenlinnalainen Markku Pitkänen on rakentanut 220 asuinneliön tiililinnaansa kymmenkunta vuotta paljolti kierrätystarvikkeilla ja hartiapankilla. Kyse on viitseliäisyydestä ja halusta rakentaa ekologisesti.

Suuri ja aikaa vievin urakka on muuraus. Alkuperäisestä niin 60 000 tiilen varastosta on jäljellä noin 10 000 tiiltä.

– Käytän jokaisen tiilen jollain tavoin. Tiiliä pitää kuitenkin lohkoa joten pienetkin palat ovat tarpeen. Talossa on jonkin verran esimerkiksi 45 asteen kulmia, joita pitää rakentaa palasista.

Pitkänen laskee kantaneensa tiiliä noin 200 000 kilon eli 200 tonnin verran.

– Kun jokainen tiili painaa noin neljä kiloa ja olen tähän mennessä käyttänyt noin 50 000 tiiltä, se tekee tuon 200 tonnia. Siihen summaan pitää lisätä vielä muurauslaasti, jota menee yhteen tiileen 1–1,5 kiloa. Laastia olen kantanut ämpäri kerrallaan. Laastia saa 1000 kilon säkeissä ja se maksaa alle 70 euroa.

Rakentaminen on hurjan mielenkiintoista hommaa, jossa oppii koko ajan uutta itsestään, sanoo Pitkänen.

Pitkänen on tähän mennessä joutunut ostamaan uutena oikeastaan vain muurauslaastin, betonin, sähköjohtoja ja kattopellit. Esimerkiksi tiilet, villat ja puutavara ovat kierrätystavaraa.

– Voisin väittää, että tämä talon hiilijalanjälki jää aika pieneksi ja samalla saa sitä hyödyllistä liikuntaa.

Rakennustarvikkeiden kierrätyksestä saa pääosin käytettyjä tarvikkeita, mutta joskus myös uutta tavaraa.

– Käyn kierrätyskeskuksessa 2–3 viikon välein. Villaa on saatavilla silloin tällöin, samoin esimerkiksi erilaisia lämpöelementtejä olen varmaan hankkinut sitä kautta sadan neliön edestä.

Talonrakennusurakka alkoi kun Pitkänen vuonna 2006 osti tontin, jolla oli vanha viljankuivaamon perustus.

– Yläosa oli purettu pois. Alaosan suojaksi oli rakennettu tilapäinen katto, joka oli romahtanut. Romahtaneen katon alla oli kolme tonnia mädäntyvää viljaa. Haju oli aika paha ja romahtanut katto teki perustuksesta ankean oloisen. Katsojia oli paljon, mutta ilmeisesti haju karkotti monet kaupanteosta. Tein kuitenkin kaupat, mutta romahtaneen katon raivaaminen oli mahdollista vasta seuraavana keväänä lumen ja jään sulettua.

Lasitiilit on hyödynnetty seinässä lisävaloa tuovana elementtinä.

Suurilta purkutyömailta jää paljon käyttökelpoista materiaalia. Jollei kukaan kehtaa tai uskalla niitä kysyä, ne päätyvät jätteeksi tai romuksi.

– Sain noin 60 000 tiiltä eräästä puretusta teollisuusnavetasta kuljetuksen hinnalla. Ne tuotiin rakennukselle kuljetettuna satasella per lasti. Kuorma-auto toi tiiliä tontille kolmisenkymmentä kertaa, mikä maksoi 3 000 euroa. Uutena tiili maksaa noin euron kappaleelta ja vanha tiili jopa neljä euroa kappaleelta. Kun olen muurannut itse, en ole tarvinnut muuraria. Muurarin työ ja tiilen hinta per tiili on 2–3 euroa. Lisäksi joutuisin joka tapauksessa tekemään laastin ja juoksuttamaan tiiliä muurarille. Tiilten ostohinnassa olen säästänyt noin 60 000 euroa. Itse tekemällä olen säästänyt toiset noin 60 000 euroa. Laastia on tietysti kulunut 40–50 tonninpainoista säkkiä noin 3000 euron edestä.

Tällä hetkellä talon sisälle on varastoitu 40–50 kuutiota käytettyä lämpöeristettä.

Pitkäsen kokemuksen mukaan rakennustyömailta ylijääneet rakennustarvikkeet ja muu materiaali kannattaa pienrakentajan hyödyntää. Tällä hetkellä talon sisälle on varastoitu 40–50 kuutiota käytettyä lämpöeristettä.

– Esimerkiksi Hämeenlinnan uimahallin edellisen remontin jäljiltä sain liimapuupalkkeja, joista sahasin 44 metrin verran kattokannatuspalkkeja. Kun Hämeenlinnasta purettiin Vanajantiellä halli, sain ilmaiseksi kaiken villan. Ehdin kuljettaa pakettiautolla ja peräkärryllä puolet villoista, kaikkiaan kymmenkunta lastia, sateen tieltä suojaan. Koska villat olivat kuivia, olivat ne edelleen aivan käyttökelpoista materiaalia. Lasiliikkeen lopetuksen yhteydessä sain noin 50 ikkunaelementtiä, jotka asiakkaat olivat jättäneet noutamatta.

Nauloja kertyy rakentajalle väistämättä, eikä niitä kannata hukata. Jykevimmät naulat voi ainakin suoristaa.

Puutavaraa Pitkänen on koonnut useista paikoista ja hyödyntänyt muun muassa myrskyn kaatamia puita, joista sahattiin naapurin kanssa tarvittavat lankut ja laudat.

– Esimerkiksi lautoja voi käyttää moneen kertaan. Olen nyt käyttänyt katon ruoteisiin lautoja, jotka tätä ennen naapurin käytti omaa taloaan rakentaessaan anturan valulautoina. Minä sain laudat naapurilta ja käytin ne saamaan tarkoitukseen Karistelin laudoista betonin muruset pois ja ne ovat taas käyttökelpoisia ruodelautoina.

Jokainen tiili tulee käytetyksi. Tiiliä pitää lohkoa, joten pienetkin palat ovat tarpeen.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset