Kaupunkiuutiset

Kolumni: Oman elämän Ijäs-elokuvassa

Iiro-Pekka Airola

Kun erehtyy väläyttämään väärässä paikassa punaisen sijaista keltaista valoa, voi löytää itsensä tekemästä vaikka joulupukkikeikkaa yhdistykselle, jonka jäsen ei ole ikinä ollut eikä tule ikinä olemaan.

Näin kävi minulle vuosikymmenen alkupuolella. Pari päivää ennen jouluaattoa löysin itseni kartan äärestä tekemässä kulkureittiä, kädessäni aikataululista ja tiedot 13 kodista, jossa kaivattiin aaton odotettua vierasta Korvatunturilta.

Liikkeelle oli lähdettävä jo alkuiltapäivästä. Petteri Punakuonon virkaa hoiti Skoda.

 

Se aatto oli kuin oman elämäni rooli Matti Ijäksen elokuvassa.

Talosta taloon kiertäessä pääsin kurkistamaan hyvin erilaisten kokoonpanojen jouluaaton viettoon ja päädyin tilanteisiin, jotka olisi voinut käsikirjoittaa sellaisenaan kohtauksiksi Ijäs-leffoihin, joita on luonnehdittu tarinoiltaan ”hillityn novellimaisiksi ja dialogia hersyvän moniulotteiseksi”.

Eräässä talossa pappa tivasi tiukasti joulupukin mielipidettä lähelle rakennetun eritasoliittymän rakentamisesta, eikä luovuttanut, ennen kuin sai puristettua irti muutakin kuin ympäripyöreää muminaa.

Toisessa kodissa pukki sai osallistua laululeikkeihin useamman kipaleen ajan ja lähtiessä mukaan lykättiin vielä monta pukille osoitettua piirustusta.

Sitten löysinkin itseni olohuoneesta, jossa paikalla oli vanhemmat ja kaksi teini-ikäistä lasta. Jaoin kaikille yhden paketin, kenenkään mitään sanomatta.

Minulle on jäänyt edelleen epäselväksi, mikä juttu pukin tilaaminen sinne oli, mutta eihän se minulle kuulukaan. Minä vain kuljin tekoparrassa talosta taloon yhden aaton ajan edustamani yhdistyksen puolesta.

 

Enää oli edessä viimeinen koetinkivi, tietokonepelikielellä loppuvastus. Kahden pikkulapsen perheessä oli ollut jälkikasvun kesken riitaa, johon äiti oli tilauksessaan toivonut pukin puuttuvan. Kun astelin kerrostalon pihalle, minua odoteltiin jo alaovella. Tupakkansa takaa perheenisä ohjeisti, että ”Pukki sitten varmaan jakaa lahjat ja siinä kaikki, eikö niin?”

Tässä kohtaa sisäinen sosiaalityöntekijäni nosti päätään ja päätin kantaa oman ohuen korteni suomalaisen kasvatuspolitiikan kekoon, vastoin isän vihjailuja. Tilauspukki tarjosi sitä, mitä oli tilattu. Niinpä perheen lapsukaiset saivat lahjojen lisäksi jos ei nyt isällistä niin vähintään isoveljellistä opastusta siitä, miten sisarusten kesken kuuluu käyttäytyä.

Tai ehkä ne olivat enon opetukset – lasten varsinainen eno kun oli lahjojenjaon aikaan jo vetämässä sikeitä toisessa huoneessa.

Rauhallista joulua.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset