Kaupunkiuutiset

Omatoimisuus auttaa koiran korvien hoidossa

Osalla koirista jatkuvasti uusiutuvat korvatulehdukset ovat todellinen riesa.

– Allergiat ja atopiat lisäävät korvatulehduksen riskiä. Koirat eivät yleensä pidä korvien putsaamisesta, minkä takia pentua on hyvä totuttaa alusta saakka säännölliseen käsittelyyn, eläinlääkäri Emmi Klemetti hattulalaisesta eläinlääkäriasema Univetistä sanoo.

Korvatulehduksen taustalla voi olla korvien puhdistamisen laiminlyönti. Korvien puhdistus pitäisi ainakin osalla roduista tehdä viikoittain, jotta tulehdusriski vähenisi.

Vaikka korvat näyttäisivät puhtailta, kannattaa ne joka tapauksessa puhdistaa. Erityisen tärkeää on kuivata korvat uimareissujen jälkeen. Korvanpuhdistusainetta kaadetaan korvakäytävään valmistajan ohjeiden mukaisesti.

– Puhdistuksen jälkeen koiran tulee saada ravistella päätään, koska tuolloin korvakäytävään kasaantunut lika irtoaa. Lika pyyhitään pois pumpulilla.

Korvaa voi puhdistaa vanupäisellä korvapuikolla, mutta tuolloin tulee olla erittäin varovainen. Riskinä on tärykalvon puhkeaminen. Korvakäytävään saakka vanutuppoa ei saa työntää, koska lika vain paakkuuntuu syvemmälle käytävään. Korvien poimut tulee puhdistaa huolella.

Allergiat ja atopia lisäävät tulehduksia

Koirien allergiat ovat lisääntyneet monen tekijän seurauksena. Allergiat ja atopia puolestaan lisäävät korvatulehdusten riskiä. Ylämaaan terrieri on tyypillisesti atopiaan taipuvainen rotu, kun esimerkiksi saksanpaimenkoirilla on runsaasti allergioita.

– Ympäristö ja ravinto ja perimä vaikuttavat yhdessä tai erikseen allergioiden syntyyn. Oikea ruokavalio on tämän takia koiralle tärkeää.

Uusiutuvien korvatulehdusten tausta on syytä selvittää näytteidenotoilla. Mahdollinen allergia on hoidettavissa siedätyshoidoilla, mikä vähentää myös korvatulehduksia. Korvatulehduksia edistävät kosteat olosuhteet. Sen sijaan esimerkiksi talvipakkasilla tulehdusten määrä vähenee. Mahdollisen korvatulehduksen merkkinä ovat raapiminen, pään puistelu ja pään kallistaminen kipeän korvan suuntaan.

– Raapiminen vain pahentaa tulehdusta. Korvatulehdusta ei voi ehkä välttää, mutta sen pahentumisen estämiseksi helppo ja yksinkertainen keino on kauluri.

Korvatulehdus ei edellytä lepoa, mutta kovaan pakkaseen ei märkäkorvaista koiraa kannata viedä.

Suurin osa korvatulehduksista hoituu kotikonstein huuhteluaineilla. Korvatulehdus alkaa yleensä parantua 2-3 päivässä huuhteluaineen ansiosta.

– Korvan erityisen voimakas likaantuminen saattaa olla merkki puhjenneesta tärykalvosta. Jos korva punottaa tai korvassa on runsaasti pahanhajuista eritettä, on tulehdus saattanut edetä tärykalvolle saakka.

– Jos tulehdus etenee ulkokorvasta välikorvaan, voi seurauksena olla pahimmillaan tasapainohäiriöitä, sanoo Klemetti.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

29.7.2020

Päivän Hämeen Sanomat

4.8.2020

Fingerpori

comic