fbpx
Kaupunkiuutiset Parola

Maailmantilanne koettelee henkistä hyvinvointia – Hattulalaiset kertovat, millä keinoin he pitävät mielensä kasassa

Minna Linna-Vuorelle liikunta on keino pitää omasta hyvinvoinnista huolta. Kuvat: Lea Karmala

Ihmisten henkinen hyvinvointi on näinä päivinä koetuksella, kun maailmassa tapahtuu pahoja asioita. Miten oman pään voi parhaiten pitää kasassa synkässä uutistulvassa? Tätä miettivät Hattulan pääkirjastossa kulttuuripalvelupäällikkö Minna Linna-Vuori sekä kirjaston asiakkaat, lukiolainen Amarjit Jantunen ja eläkeläinen Anneli Seppälä.

Minna Linna-Vuorelle liikunta on keino pitää omasta hyvinvoinnista huolta.

– Nyt on ollut ihan loistavat hiihtokelit jo kaksi talvea. Luulen, että ulkona liikkumisen mahdollisuudet ovat pelastaneet paljon koronan aikana, kun ei ole välttämättä sisäliikuntaa päässyt harrastamaan. Hattulassa on hyvät hiihtoladut, Facebook-ryhmä ja hiihtolatutiimi, joka perustuu pitkälle vapaaehtoisuuteen. He tekevät ihan loistavaa työtä, ja täällä pääsee lenkille upeisiin maisemiin.

– Lapset tuovat iloa, ja kyllä sitä suojelee itseänsä, että ei lue esimerkiksi iltapäivälehtiä. Ainakaan ei halua nähdä kuvia sodasta. Tykkään lukea dekkareita, mutta en välttämättä halua mitään synkkiä oikean elämän tapahtumia seurata.

Kirjastossa korona on näkynyt aaltoilevasti.

– Vuonna 2020 tuntui, että se oli vain se pari kuukautta, kun oltiin kiinni, muuten oli loppujen lopuksi aika vilkasta. Mutta viime vuosi oli kauttaaltaan ehkä vähän hiljaisempi, varsinkin loppuvuosi, Linna-Vuori kertoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Amarjit Jantunen pohtii, että itsestä täytyy yrittää huolta, kun maailman asioille ei kuitenkaan mitään voi.

Amarjit Jantunen huolehtii henkisestä hyvinvoinnistaan ulkoilemalla.

– Se ainakin auttaa, kun käy ulkona välillä. Ei tarvitse koko ajan pelata kavereiden kanssa. Itse pelaan aika paljon, mutta käyn kyllä ulkonakin, kävelemässä vähintään. Harrastan urheilua. Hattula on hyvä kunta asua ja harrastaa, varsinkin kun asun lähellä urheilupaikkoja. Tykkään jalkapallosta, jääkiekosta, säbästä, kaikista joukkueurheilulajeista. Jääkiekkoa käyn pelaamassa Hämeenlinnassa.

– Nuoret miettivät mun mielestä aika paljon maailman asioita tällä hetkellä. Itse en hirveästi mieti, pidän vain yhteyttä kavereihin. Täytyy pitää itsestä huolta, kun ei niille asioille voi kuitenkaan mitään.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Anneli Seppälä yrittää nauttia pienistä, arkisista asioista, jotka ovat itselle tärkeitä.

Anneli Seppälälle luonto, harrastukset ja ystävät ovat keino pitää mieli kasassa.

– Pitää nauttia pikkuisista arkisista asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. Harrastukset, kaunis luonto, ystävät ja perhe, ne kantavat aika pitkälle. Hattulassa on hyvä harrastaa, on esimerkiksi erinomainen kirjasto ja vanhemmille ihmisille tarkoitettuja kuntojuttuja. Mukaan voi helposti mennä, ja sinne otetaan aina ystävällisesti vastaan. Käyn kuntoliikunnassa ja kuntosalilla jaksamisen ja terveyden mukaan. Sauvakävelykin on sopivaa liikuntaa, Hattulassa on

– Synkkiä maailman asioita ei voi liikaa ottaa itseensä, muuten menee yöunet. Niitä ei auta liikaa katsella televisiostakaan, ovat niin ahdistavia. Surkeita ja surullisia juttujahan ne ovat, mutta tällainen pieni ihminen ei voi niille mitään. Täytyy olla sillä tavalla kuitenkin itsekäs, ja ajatella omaa jaksamista, varsinkin tässä iässä.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset