fbpx
Kaupunkiuutiset

Paikallista porinaa: Jäitä perkele vol. 2 – Tekojää ei ole mahdoton toteuttaa, vaan jopa velvollisuus

Mika Lartama Kuva: Muu
Mika Lartama. Kirjoittaja on valtuutettu (ps.), Hämeenlinna.

Kun lama oli valloillaan 1990-luvun alussa, voitti Suomi ensimmäisen maailmanmestaruutensa 1995 miesten jääkiekossa. Taloudellinen nousu alkoi siitä. Oli sillä merkitystä tai ei, niin yhteiskunnassamme tapahtui jotain voimaannuttavaa.

Nyt voitettiin ensimmäinen Olympiakulta miesten jääkiekossa eikä sen pitänyt olla monien mielestä mitenkään mahdollista. Alkaako uusi nousu taas pitkän taantuman jälkeen?

Urheilu on tärkeämpää, kuin voisi edes kuvitella tässä koronan runtelemassa maailmassa. Ei se ole lääke ihan kaikkeen, mutta vaikuttaa positiivisesti elämän laatuun. Milloinka muutoin esimerkiksi kaikki puolueet ovat samalla fiiliksellä ja halailevat toisiaan?

Tuomelan kenttä olisi sopiva

Hämeenlinnassa on saatu aikaiseksi taas valtuustoaloite tekojääradan rakentamisesta ja sekin ihme kyllä kohtaa epäröintiä, jopa vastustusta.

Tuomelan kenttä kouluremontin yhteydessä on oikea paikka tekojään toteutukselle.

Noin 900 oppilasta, jotka käyttävät kenttää aamusta iltapäivään kaikkina arkipäivinä, on hyvä perustelu sijainnille. Ja olettaa voi, että kentällä on käyttäjiä joka ilta aina siihen saakka, kunnes valot sammuvat.

Riippumatta talven keleistä, on tekojään käyttöaika marraskuusta maaliskuun loppuun. Keväällä paikka muuttuu hiekkatekonurmen ansiosta ympäri vuoden käyttöön kelpaavaksi.

Myös Pulleri mahdollinen

Toinen luonnollinen paikka olisi Pullerin urheilupuisto.

Tänä talvena on Pullerin jää vaan jostain syystä ollut päivisin melkein tyhjäkäynnillä, mikä taas tukee Tuomelan kenttää ja itäistä kaupunginosaa.

Lisäksi jään tekemisestä aiheutuva lauhdeilma voidaan käyttää Tuomelan koulurakennuksen osittaiseen lämmittämiseen ja vastaavasti Pullerilla sillä lämmitettäisiin jalkapallokenttä talvisin.

Kummassakin tapauksessa hyöty on suuri ja samankaltainen.

Hanke ei mahdoton toteuttaa

Johtuen lukuisista yhteydenotoista opettajilta, oppilailta, itäisen puolen asukkailta ja muiden puolueiden poliitikoilta, on mielipiteeni kääntynyt vahvasti tekojään rakentamiseen Tuomelan koulun yhteyteen.

Olen selvitellyt muiden suunnilleen Hämeenlinnan kokoisten kaupunkien vastaavia hankkeita ja projektien hintoja.

Hanke ei ole mahdoton toteuttaa, vaan jopa velvollisuus ja näin saavutetaan tällä saralla muita kaupunkeja, joita ollaan valovuosia jäljessä.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset