Kaupunkiuutiset

Paikallista porinaa: Meidän pitää pohtia tarkkaan, mihin kaupungin eurot sijoitetaan

Veli-Antti Silpola. Kirjoittaja on valtuutettu (kok.), Hämeenlinna.

En olisi koskaan lähtenyt kunnallispolitiikkaan mukaan, jos en olisi kotoisin Hämeenlinnan pitäjästä.

Lammilaisena koen hyvin voimakkaana velvollisuutena sen, että oman kylän asioita pitää ajaa eteenpäin sekä puolustaa.

Olen tyytyväinen, että minut valittiin uutena ja näinkin nuorena valtuustoon. Yksi iso kiitos siitä kuluu lammilaisille äänestäjilleni, jotka uskovat vahvasti siihen, että pidän heidän puoliaan. Tämän minä yritän tehdä parhaani mukaan.

Pitäjiä ei saa unohtaa

Hämeenlinna on iso kokonaisuus kaupungin keskustoineen sekä maaseudun syrjäkylineen, minkä vuoksi päätöksiä tulee tehdä tasapuolisesti ja oikein suhteutettuna. Pitäjiä ei saa unohtaa, eikä niiden elinvoimaa enää yhtään heikentää.

Meidän tulee pohtia tarkasti mihin kaupungin eurot sijoitetaan. Emme me tarvitse mitään satojatuhansia euroja maksavia Pöölin tötteröitä. Haluamme säilyttää koulut, palvelut ja ympäristön kunnossa, jotta jokaisen hämeenlinnalaisen olisi hyvä elää.

Perusasiat kuntoon

Vaalien alla sain palautetta esimerkiksi kaupungin nurmikenttien kunnosta. Lammin kirkonkylällä Huovilan alueella entinen hyvä nurmikko kasvaa jo vahvaa koivikkoa, minkä tämä kuva hyvin kertoo. Aikanaan siinä oli kaunis ja viihtyisä nurmi. Tällaisten perusasioiden kunnossapito voisi tuoda enemmän tyytyväisyyttä asukkaille kuin se, että isoja rahoja sijoitetaan kaiken maailman ihmeellisyyksiin.

Maalla on mukava ja edullista elää, kun vain perusasiat ovat kunnossa. Voisimme kaupunkina houkutella lisää muuttajia juuri Hämeenlinnan pitäjiin. Täällä on tilaa ja vapaita tontteja. Rivi-, kerros- ja omakotitalojakin on pitäjissä hyvin tarjolla ja jopa edulliseen hintaan.

Viihtyisyys tärkeää

Vertauskuvallisesti nostan esiin, että Helsingin Eirassa on myynnissä 14,5 m² kerrostaloyksiö, jonka pyyntihinta on 224 000 euroa. Tällä rahalla saisi jo kaksi sadan neliön omakotitaloa Lammin keskustasta. Vaikuttaa aika hullulta.

Asuinympäristöjen, peruspalveluiden sekä liikenneyhteyksien tulisi olla kunnossa, jotta pitäjät olisivat nykyisille ja uusille asukkaille viihtyisät. Esimerkiksi uusista pyöräteistäkään ei olisi haittaa isompien valtaväylien varrelle.

Kaikkea ei saada kuitenkaan hetkessä valmiiksi, mutta aloitetaan perusasioista ja edetään niistä sitten isompiin ja laajempiin asioihin.

Ei hötkyillä liiaksi ja pohditaan tarkkaan missä mikin euro palvelee meidän nykyisiä ja uusia asukkaita parhaiten.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset