fbpx
Kaupunkiuutiset

Paikallista porinaa: Ykköskortteli odottaa kaavamuutosta ja satama palveluita – Haastavassa ajassa kaikki positiiviset asiat ovat tervetulleita

Mika Lartama Kuva: Muu
Mika Lartama. Kirjoittaja on valtuutettu (ps.), Hämeenlinna.

Kaupunki kehittyy vauhdilla viihtyisämpään suuntaan. Viikoittain saa lukea uusista positiivisista kehitysaskeleista Hämeenlinnan kohdalla.

Hämeensaaresta on tullut viimeaikoina toiveita herättäviä suunnitelmia ja ensimmäisen niistä toteutuessa muut hankkeet seuraavat perässä. Muun muassa Hämeenlinnan kesäkatu, erilaiset ravintola- ja kahvilapalvelut, sekä kerrostalojen rakentaminen aikanaan.

Myös alueelle tehtävät liikunnan ja vapaa-ajan palvelut ruokkivat kaupunkimme viihtyvyyttä.

Ykköskortteli odottaa kaavamuutosta

Ykköskortteli odottaa kaavamuutosta ja toivottavasti jo loppuvuodesta purkutyöt ovat käynnissä. Yksityisen omistajan suunnittelema projekti nytkähtää eteenpäin ja toivon mukaan kaava sallii riittävän korkeita, kaupungin ydinkeskustaan sopivia rakennuksia.

Asuminen aivan ytimessä on kallista ja se on ymmärrettävää. Halvan asumisen kohteet ovat aivan jossain muualla.

Satamahankkeesta paljon keskustelua

Satamahankkeesta on puhuttu paljon ja viime viikolla saatiin hyvää keskustelua aikaan aiheesta. Jatkossa toivottavasti veneilyreitin palveluja päästään kehittämään toimivimmiksi.

Sotkanranta näistä ehkä tärkeimpänä syväyksensä vuoksi. Sinne pääsee isommillakin jahdeilla tankkaamaan ja suurtenkin veneiden talvisäilytyspaikat ovat kattavat.

Tässä matkailuakin edistävässä asiassa olemme muita vastaavia kaupunkeja, joissa vesistö on keskellä kaupunkia, valovuosia jäljessä.

Tarvitaan uskallusta tehdä päätöksiä

Rantakasinon yrittäjät ovat jo suunnitelmissaan pitkällä sataman kehittämisen kanssa. Tätä rohkeutta kaivataankin, jotta asioita saadaan nopeammin eteenpäin ja yleensä toteutettua.

Kirstulan Kartano Campingin alueella on jo kaikki fasiliteetit valmiina, myös ne on yrittäjä rakentanut omalla kustannuksellaan. Tarvitaan vain uskallusta tehdä päätöksiä, jotta Kirstulakin saadaan palvelemaan kaikkia veneilijöitä.

Vesilupa ei saa pitkittää alueen täyttä käyttöpotentiaalia. Kirstulan laituri on jo toiminut ainakin vuodesta 2010 Silverlinen pysähdyspaikkana, eli kaupallisessa käytössä.

Monia hyviä aloitteita

Lisäksi valtuustosta on lähtenyt monta hyvää aloitetta viranhaltioiden valmisteltaviksi. Nämäkin aloitteet toteutuessaan pääosin lisäävät viihtyvyyttä ja vetovoimaa Hämeenlinnaan, eivätkä maksa maltaita.

Elämme haastavia aikoja ja kaikki positiiviset asiat ovat tervetulleita. Varmaankin sen takia odotan kesää ja kärpäsiä enemmän kuin milloinkaan.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset