Kaupunkiuutiset

Kulmilta kuultua: Päiväsairaalat nousivat esille palkintogaalassa

Ahveniston luentosali täyttyi jälleen keskussairaalan vuoden sykähdyttävimmistä asiakaspalvelijoista tiistain gaalatilaisuudessa. Kuva: Muu
Ahveniston luentosali täyttyi jälleen keskussairaalan vuoden sykähdyttävimmistä asiakaspalvelijoista tiistain gaalatilaisuudessa.

Kanta-Hämeen keskussairaala palkitsi tiistaina 18. helmikuuta henkilöstöänsä vuotuisessa Potilas ensin -gaalassa. Sairaala pyysi vuoden alussa asiakkaitaan ehdottamaan palkinnon saajia perusteluineen.

Tällä kertaa nousivat esiin erityisesti päiväsairaalat, joista Riihimäki voitti yksikkösarjan, kun taas Asiakasraadin kunniamaininnan sai Hämeenlinnan päiväsairaala.

Henkilöiden sarjassa Potilas ensin -palkinnon saivat osastonylilääkäri Tea Uusitalo, osasto 3 A:n sairaanhoitaja Eeva Lahtinen ja fysioterapeutti Liisa Malmlund.

Kunniamaininnan sai suusairauksien poliklinikka ja Vuoden mahdollistajana palkittiin sairaala- ja välinehuolto. Elämäntyö-palkinto annettiin syöpätautien ylilääkärinä työskennelleelle Riitta Kokolle. Lisäksi gaalassa jaettiin lukuisia muita tunnustuksia ja kunniamainintoja.

 

Työvalmentaja Ritva Koskinen (keskellä) ja peitontekijä Minna Brotkin (oik.) Luotsi-säätiöstä luovuttivat peitot Sini Löyttyniemelle Koivikko-kodissa järjestetyssä tilaisuudessa.

Koivikko-koti sai lahjoituksen Luotsilta

Hämeenlinnan seudun työvalmennussäätiö Luotsi lahjoitti Koivikko-kodille sylipeittoja.
Luotsin Viisarin taitavat tekijät olivat valmistaneet peittoja ja katedripussilaukkuja kuluneen talven aikana.

– Lahjoituksella pyrimme tuomaan hyvää mieltä ja lämpöä sekä Koivikko-kodin asiakkaille että peittojen tekijöille, tempaukseen osallistuneet kertovat.

 

Kiekkonaisten Natsumi Kurokawa sai tuntumaa kunnon talveen. Kuva: Jari Rantapelkonen

Extreme-kiekkoilua Enontekiön pakkasissa

HPK Kiekkonaiset jatkoivat Lapland Tour – kiertueitaan ja tänä vuonna vuorossa olikin todella jäätävää kiekkoilua. Joukkue nimittäin kohtasi ystävyysseuransa Tromsso A-Damlagetin 25 asteen pakkasessa Enontekiön Hetassa pelatussa näytösottelussa.
Jään narskuessa lumen alla hämeenlinnalaiset veivät voiton maalein 7-2. Ottelun päälle otettiin ulkojäillä rangaistuslaukaukset ja tällä kertaa myös maalivahdit olivat mukana. Heidän osaltaan tulos oli 1-0, kun HPK:n Pia Dukaric näytti, että myös veräjänvartijan mailalla saa aikaan komean vedon.

– Tapahtumalla oli alunperin pakkasraja 15 asteessa, mutta aamupalalla palaverissa päätimme, että kun pelaamaan ollaan tultu, niin pelataan, Kiekkonaisten markkinointipäällikkö Jyrki Rantanen kertoi.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset