Kaupunkiuutiset

Pankin edustajistoon kannattaa pyrkiä

Vähikkäläläinen Jaana Lamberg päättelee nelivuotiskauttaan Janakkalan Osuuspankin edustajistossa. Uudet vaalit ovat marraskuussa, ja tulevaan edustajistoon on vielä ensi viikko aikaa ilmoittautua ehdokkaaksi.

Lamberg kannustaa varsinkin kaikkia niitä omistaja-asiakkaita, joita edes jonkin verran kiinnostavat talousasiat ja oman pankin tilanne, lähtemään mukaan ehdokkaaksi.

– Ehdokkaalla ei tarvitse olla alan asiantuntemusta. On vain hyvä, että ihmisiä on laajasti eri aloilta, hän sanoo.

Edustajia koulutetaan ja perehdytetään pankin asioihin. Kokouksia on noin kerran vuodessa, koulutuksia hieman useammin.

– Koulutuksesta on ollut ehdottomasti hyötyä muutenkin, ymmärrys asioista on lisääntynyt. Nyt tiedän paljon enemmän esimerkiksi osuustoiminnasta, Lamberg kiittelee.

Edustajiston tehtäviin kuuluu muun muassa tilinpäätöksen vahvistaminen ja muut pankin isoimmat asiat, kuten hallintoneuvoston jäsenten valinta. Tehtävä on myös varteenotettava askel edettäessä ylemmäksi pankin luottamuselimissä.

Janakkalan Osuuspankin yhteyspäällikön Heli Stenberg-Salosen mukaan nuorenkin cv:ssä näyttäisi hyvältä maininta kuulumisesta pankin edustajistoon. Nuoria ja myös naisia kaivataan entistä enemmän ehdokkaiksi, sillä 36 henkilön ryhmä on tällä hetkellä miesvoittoinen ja keski-ikä on melko korkea.

– Ihmisten pitäisi rohkaistua ehdokkaaksi, jos he vain vähänkin tuntevat kiinnostusta talousasioihin. Mitään vaalityötä ei tarvitse tehdä, ja jokainen voi olla omana itsenään, politiikkaa asiaan ei liity, hän selvittää.

Stenberg-Salosta huolettaa se, huomaavatko ehdokkaiksi aikovat itse ilmoittautua ajoissa. Vaalitapa on muuttunut niin, että kukaan ei enää kerää ehdokaslistoja, vaan jokaisen on annettava tietonsa itse joko vaalisivustolla tai paperilla. Pankki suosittelee sivuston käyttöä, silloin asia hoituu varmimmin määräaikaan mennessä ja mahdolliset puutteet ilmoituksessa huomataan heti.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset