Kaupunkiuutiset Parola

Parolan Teltta tekee muovikankaasta kaikkea mahdollista aina pomppupatjoista ja norsun hattuihin

Hattulalainen Mansikan perheyritys viettää tällä viikolla 60-vuotisiaan.
Esko Mansikka auttelee vielä varsinkin kiireisinä aikoina poikiansa Ville ja Mikko Mansikkaa. Muovia hitsaava saumakone on perustyöväline. Kuva: Lea Karmala
Esko Mansikka auttelee vielä varsinkin kiireisinä aikoina poikiansa Ville ja Mikko Mansikkaa. Muovia hitsaava saumakone on perustyöväline. Kuvat: Lea Karmala

Parolan Teltan hallissa isot eriväriset muovikangasrullat odottavat tulevaa käyttöään. Kankaista valmistetaan tilauksesta suojaseiniä ja -peitteitä, pusseja, verhoja ja paljon muuta.

Nykyisin yritystä pyörittävät kolmannessa polvessa veljekset Ville ja Mikko Mansikka. Heidän Esko-isänsä auttelee edelleen hommissa, ja Helena-äiti hoitaa kirjanpitoa parina päivänä viikossa. Myös Kalle-veli on aina tarvittaessa valmis antamaan työpanostaan.

– Ulkopuolisia meillä ei ole tällä hetkellä töissä, mutta omasta perheestä jo neljäskin polvi on käynyt tekemässä ompeluhommia ja muuta pientä. Pojillemme emme koskaan sanoneet, että heidän pitää jatkaa yritystä. Halu yrittämiseen täytyy tulla itsestä, mitään ei voida tehdä pakosta, Helena ja Esko Mansikka tähdentävät.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Rullissa on kussakin120 neliötä muovikangasta. Kankaat ovat vahvuudeltaan noin 600 grammasta 900 grammaan neliöltä. Kuva: Lea Karmala
Rullissa on kussakin120 neliötä muovikangasta. Kankaat ovat vahvuudeltaan noin 600 grammasta 900 grammaan neliöltä.

 

Yrittämistä kolmannessa polvessa

Yrityksen perustaja, perheen isoisä Viljo Mansikka oli aikoinaan jo Karjalassa satulaseppänä, ja sitä työtä hän jatkoi alkuun myös Parolassa. Myöhemmin hän ryhtyi valmistamaan kotiverstaassaan Myllytiellä koulu- ja metsästysreppuja, kauppakasseja, telttoja, pressuja, asepusseja. Niissä nahka oli yleinen materiaali, sitä sai Hämeenlinnan nahkatehtaalta.

Esko meni siskonsa Arjan (nyk. Salonen) kanssa isälleen töihin jo nuorena. Arja oli mukana 80-luvun lopulle asti, minkä jälkeen Esko jatkoi yritystoimintaa yksin. Seuraavassa sukupolvessa Ville ja Mikko sen sijaan ehtivät kokeilla työntekoa muuallakin. Ville on ammatiltaan automaatioasentaja ja Mikko ravintola-alan palveluvastaava ja huoltomies. Perherityksen he ottivat omistukseensa kolme vuotta sitten.

Ville ja Mikko ovat omistautuneet myös pelastustyölle. Heidän harrastuksenaan on vapaapalokunta. Ville on Idänpään VPK:n puheenjohtaja ja Mikko sen päällikkö.

Tuotteita ja asiakkaita laidasta laitaan

Tuotteet Parolan Teltassa vaihtuivat 70- ja 80-luvulle tultaessa muun muassa metsureiden sade- ja lämpöviitoiksi, taukoteltoiksi, karttalaukuiksi ja koirien kaulapannoiksi. Viime vuosikymmeninä yritystä ovat työllistäneet eniten Patria ja puolustusvoimat sekä Würthin alihankinta.

– Patria alkoi jossain vaiheessa varustella vaunuja kaikenlaisilla suoja- ja työkalupusseilla. Ajatuksena on, että mikään tavara ajoneuvon sisällä ei saa olla irrallaan. Myös metsäkoneisiin teimme työkalupusseja Würthin kautta. Jonkin verran tuotteitamme menee maailmallekin alihankintana, mutta itse emme myy niitä ulkomaille suoraan, Mansikat kertovat.

Nykyään Millog on Parolan Teltan suurimpia asiakkaita, samoin Parmaco, joka tekee viipalekouluja ja tarvitsee niille varastointi-ja kuljetusuojapeitteitä.

Tällä hetkellä kaikki Parolan Teltan tekemät tuotteet ovat tilaustöitä, varastoon ei valmisteta mitään. Näkyvimpiä työnäytteitä ovat olleet Lahden hyppyrimäen tuuliverkot, Sirkus Finlandian teltat ja Panssarimuseon ulkokatoksien suojaverhot. Parolan verstaassa ovat syntyneet myös Puuhamaan ja Visulahden pomppupatja, trampoliinit ja vesiliukumäen kankaat.

– Sirkus Finlandia on ollut kauan meidän asiakkaanamme. Joka vuosi sinne jotain tehdään, jos ei muuta niin norsulle hattu, Mansikat nauravat.

Erikoisuuksina maneesin pohjakangas ja uima-allas

Tuotteiden valmistuksessa yritys käyttää vuodessa noin 40 000 neliötä pvc-kangasta. Lähes kaikki materiaalit ovat kotimaisia, ja suurin osa kankaista tulee Scantarpilta Kuopiosta.

Erikoisimpia tilaustöitä on Mansikoiden mukaan ollut se, kun erään hevosmaneesin kentän pohjalle tehtiin kangas, joka tuli hiekkapatjan alle ja jonka päälle asennettiin kastelujärjestelmä. Sen tarkoituksena on auttaa pitämään hiekka kosteana.

– Se oli sellainen 500 neliön pala. Vähän isommankin pystyisi vielä tekemään, mutta fyysisesti se olisi jo aika rankkaa. Muitakin mielenkiintoisia juttuja on tullut vastaan, kuten ison uima-altaan kankaan valmistaminen Parolassa, he kertovat.

Sen verran pitkään Parolan Teltta on paikkakunnalla toiminut, että asiakkaitakin sillä alkaa olla jo neljännessä polvessa.

Parolan Teltta

Mansikan perheyritys kolmannessa polvessa.

Aloitus 1.10.1961 Myllytie 36:ssa.

Muutti 1999 Teollisuustielle uuteen halliin, jatko-osan rakennus sai 2013.

Esko Mansikka omistaa kiinteistöt.

Nykyisinä yrittäjinä Ville ja Mikko Mansikka.

Asiakkaita ympäri Suomea Hangosta Utsjoelle.

Alkuaikoina 1960-luvulla Parolan Teltta valmisti muun muassa retkitelttoja ja Aulangolla vietettyjen venäläisten viikkojen sipulikupolit. Kuva: Lea Karmala
Alkuaikoina 1960-luvulla Parolan Teltta valmisti muun muassa retkitelttoja ja Aulangolla vietettyjen venäläisten viikkojen sipulikupolit.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset