Kaupunkiuutiset Hattula

Parolan yhteiskoulu siirtyy lukion tiloihin – Lukiolaisten kohtalo vielä auki

Parolan koulualueen murheenkryyneinä ovat kolme 1960- ja 1970-luvuilla rakennettua siipirakennusta, joita ei enää kannata korjata. Kuva: AP Sarjanto
Parolan koulualueen murheenkryyneinä ovat kolme 1960- ja 1970-luvuilla rakennettua siipirakennusta, joita ei enää kannata korjata. Kuva: AP Sarjanto

Hattulan sivistyslautakunta päätti, että yhteiskoulu siirtyy väistöön nykyisin lukion käytössä oleviin tiloihin Parolassa.

Yhteiskoulu ja lukio toimivat periaatteessa saman katon alla, mutta lukion tilat ovat rakennuksen uusimmat ja hyväkuntoisimmat osat. Ne ovat valmistuneet vuonna 1999.

Yhteiskoulun eli yläkoulun tiloissa on ollut sisäilmaongelmia jo pitkään, ja tällä hetkellä 13 tilaa on pois käytöstä. Korvaavien tilojen rakentamisesta on tehty päätös, mutta niiden toteuttaminen vie aikaa vähintään muutaman vuoden. Yläkoulun oppilaita on nyt väistössä lukion ja Parolan koulun tiloissa.

Hämeenlinna vai Hattula?

Sivistyslautakunnan päätös tarkoittaa samalla sitä, että lukion pitää väistää johonkin muualle. Yksi vaihtoehto on siirtyminen kaupungin puolelle koulutuskuntayhtymä Tavastian kampukselle Hattelmalantielle.

Lukion tilanne jäi kuitenkin keskiviikkona vielä auki, sillä kunnanhallitus palautti sen tilajärjestelyt uudelleen valmisteluun. Parolan lukio kuuluu hallinnollisesti Tavastiaan, mutta Hattulan kunta rahoittaa sitä ja kunnan pitäisi myös tarjota lukiolle tilat.

Juteinitaloon kaikki eivät mahdu

Kunnanjohtaja Katariina Koivisto kertoo, että tarkoitus on nyt selvittää vielä, löytyykö lukiolle sittenkin väistötilat Parolasta.

– Selvitämme Juteinitalon käyttöä väistötiloina ja lisäksi muita mahdollisuuksia. Juteinitalo ei yksin riitä lukiolle, vaan tarvitaan muita tiloja lisäksi, Koivisto kertoo.

Sivistysjohtaja Jari Wihersaaren mukaan väistöjen aikataulua ei ole vielä lyöty lukkoon. Alustavasti tavoitteena on ollut, että järjestelyt saadaan voimaan ensi lukuvuoden alussa eli elokuussa.

Yhteiskoululle järjestyy kevään aikana tarvittaessa lisää väistötilaa lukion puolelta, kun abiturientit jäävät lukulomalle helmikuussa.

Hattulassa pohdittiin viime talvena lukion lakkauttamista osana säästöohjelmaa. Suunnitelma nostatti voimakkaan vastalausemyrskyn sekä opiskelijoiden että muiden kuntalaisten joukossa.

Kunnanvaltuusto päättikin viime maaliskuussa poistaa lukion lakkauttamisen säästöohjelmasta.

Myynti-ilmoitukset syynissä

Hattulassa on koulujen väistöpäätöstä varten käyty läpi myös myynnissä olevia kiinteistöjä.

Verstaantie 1:ssä sijaitsevan kiinteistön omistaja, valtuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Jiri Kattelus (kok.) ihmettelee kiinteistönsä päätymistä vertailtujen listalle, sillä häneen ei ole oltu missään vaiheessa yhteydessä asiasta.

Rakennuttamispäällikkö Liisa Jokinen kertoo, että kun väistötiloja pohdittiin, työryhmä kävi läpi myös netissä olleet myytävien toimitilojen ilmoitukset. Muidenkaan kiinteistöjen omistajiin ei oltu yhteydessä, vaan tiloja tutkittiin ilmoitusten perusteella.

– Verstaantiestä samoin kuin monista muista tiloista todettiin, että ne eivät joko kokonsa tai sijaintinsa puolesta sopineet nimenomaan perusopetuksen käyttöön. Esimerkiksi Verstaantie 1 on koulutustilana varmasti hyvä ja toimiva, mutta tilaa ei ole tarpeeksi, Jokinen kertoo.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

29.9.2020