Kaupunkiuutiset Janakkala

Pekka Helanen muutti rumpuverstaansa – Kumu kaikuu nyt Turengista

Pekka Helanen sai viime viikolla valmiiksi Kumu-rumpujennäyttelytilan Turengin Valimonkujalla. Samassa vanhassa teollisuusrakennuksessa toimivat Kuura Helasen puusepänverstas ja soitinrakentaja Teemu Järvinen. Kuva: AP Sarjanto
Pekka Helanen sai viime viikolla valmiiksi Kumu-rumpujennäyttelytilan Turengin Valimonkujalla. Samassa vanhassa teollisuusrakennuksessa toimivat Kuura Helasen puusepänverstas ja soitinrakentaja Teemu Järvinen. Kuva: AP Sarjanto

Mitä soittimiin tulee, muusikot ovat tunnettuja merkkiuskollisuudestaan. Kun Pekka Helanen päätti 35 vuotta sitten lähteä rakentamaan rumpuja suomalaisesta koivusta, harva uskoi ideaan. Nykyään Kumu-rumpuja käyttävät maan tunnetuimmat ammattisoittajat ja lukemattomat harrastajat.

Pitkään Hämeenlinnan Olympiakadulla toiminut yritys muutti vuoden alussa naapurikuntaan Valimonkujalle.

Pekka Helanen, miksi muutit verstaasi Turenkiin?

– Poikani Kuura Helanen osti omaa liiketoimintaansa varten vanhan puusepäntehtaan, jossa on paljon tilaa. Täällä oli mahdollisuudet toteuttaa myös edustava showroom rummuille.

Mistä Kumun tarina alkoi?

– Kun perustin 1984 soitinverstaan Iittalaan, aloin selvittää, miten olisi mahdollista tehdä täydellinen pyöreä lieriö. Koko ideassa oli tietynlaista hulluutta, mutta minulla oli hirveä into saada rumpu onnistumaan. Kukaan ei Suomessa eikä Pohjoismaissa valmistanut puisia rumpuja.

Mikä tekee koivusta hyvän materiaalin?

– Se on riittävän kovaa ja tiivistä antaakseen hyvän soundin. Lisäksi sen vaaleus mahdollistaa monenlaisten värien ja sävyjen käyttämisen rumpujen viimeistelyssä.

Kumut tulivat markkinoille vuonna 1999. Kuinka homma lähti pyörimään?

– Olin tehnyt vain muutaman setin, kun lähdin tapaamaan Sami Kuoppamäkeä, joka piti symbaaliklinikkaa TV-Sävelessä. Hän kiinnostui ajatuksesta, tilasi minulta virvelin ja pari viikkoa myöhemmin koko setin. En olisi voinut parempaa mannekiinia toivoa, sillä monien silmissä hän on ”The suomalainen rumpali”.

Lähtikö tästä liikkeelle lumipalloilmiö?

– Aika tavalla. Samin esimerkkiä seurasivat maan ykkösmiehet, ensin Anssi Nykänen ja vähän myöhemmin Janne Haavisto. Kumuilla soittavat nykyään muiden muassa Eppu Normaalin Aku Syrjä, CMX:n Olli-Matti Wahlström, Klamydian Riku Purtola ja Ricky Tick Big Bandin Jaska Lukkarinen.

Miten Kumu pystyi kilpailemaan johtavien valtamerkkien kanssa?

– Käsityöllä. Hyviä soittajia kiinnostaa omien mieltymyksien toteuttaminen vaikkapa pintakäsittelyn ja värimaailman suhteen. Jos vastaavia toivomuksia esittäisi amerikkalaisella valmistajalle, saattaisi joutua odottamaan vuoden tai jäädä kokonaan ilman.

– Soundi on kuitenkin ratkaiseva asia. Ohut koivurunko niin sanotusti syttyy helposti ja luo ison soundin pienelläkin volyymilla. Äänimiehet tykkäävät, kun Kumuja on helppo äänittää ja mikittää.

Millainen on rumpujesi menekki tällä hetkellä?

– Valtaosa myydään Suomeen, mutta ulkomaillekin jonkin verran. Verstaalta valmistuu vuodessa 300–350 yksittäistä rumpua ja noin 40 kokonaista settiä. Monilla on mielikuva, että Kumut ovat kalliita, mutta jos pintakäsittelyssä ei ole mitään ihmeellistä, setin voi saada 2500 eurolla.

Kuinka paljon sinulla on työntekijöitä?

– Molemmat poikani auttavat joskus joissakin työvaiheissa, samoin soitinrakentaja Teemu Järvinen, mutta käytännössä teen kaikki itse.

Teetkö ympäripyöreitä työpäiviä?

– En juurikaan, menetelmät alkavat olla niin hyvin hanskassa. Olen itse kehittänyt kaikki laitteet, koska rumpujenrakentamiskoneita ei ole olemassa. Nykyisellään tämä on aika leppoisaa työntekoa normiaikojen puitteissa.

Kumulla pyyhkii nyt hyvin, mutta oliko matkan varrella epäuskon hetkiä?

– Olen peruspositiivinen tyyppi ja aamulla herätessä aina kiinnostaa, mitä tänään tapahtuu. Kun tietää mitä osaa, siihen pitää oppia luottamaan. Minkä tahansa yrityksen saaminen toimimaan on pitkä tie. Vaikeina aikoina pitää vain jaksaa sinnitellä ja pitää kulut minimissä.

Pekka Helanen

Soitinrakentaja ja muusikko.

Syntynyt 1961 Kangasalla.

Naimissa, kolme lasta ja kolme lastenlasta.

Muusikkona Hämeenlinnan kaupunginteatterissa ja kesäteattereissa sekä mm. yhtyeissä Travelin´ House Band, Vinttikaivon nivelet, Musta lammas, Kutina, Lännentie, Liitutaulu-Tyynet, Kex Machine, Jazzrosvot ja Unclear Focus.

Perusti Kunikunda-soitinverstaan vuonna 1984 Iittalassa. Paja muutti Hämeenlinnaan Olympiakadulle 1986.

Rumpumerkki Kumu tuli markkinoille vuonna 1999.

Verstas muutti Turenkiin Valimokujalle vuoden 2019 alussa, showroom valmistui viime viikolla.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset