Kaupunkiuutiset

Pelimiehen tarina on raju tilinpäätös menneisyydestä

Yhdeksän kautta oranssipaidoissa kiekkoillut Mika Lartama ei ollut koskaan joukkueensa suurimpia tähtiä, mutta aitona hämeenlinnalaisena ja tinkimättömänä joukkuepelaajana hän on monien kannattajien silmissä yksi HPK:n ikoneista. Urheilu-uran jälkeen ”Larun” paita nostettiin jäähallin kattoon ja mies hyppäsi liikemaailmasta paljonkaan tietämättä ravintolabisnekseen. Kuppilat menestyivät hyvin, imperiumi laajeni, vedonlyönti näytti tuottavan valtavia voittoja ja Lartamasta tuli kotikaupungissaan yön kuningas, jonka elämästä ei loistoa puuttunut.

Kulissien takana alkoivat kuitenkin taloudelliset ongelmat. Pelihimon ryöstäytyessä käsistä seurauksena olivat huumeidenkäyttö ja sotkeutuminen alamaailmaan. Julkisesti aallonpohja tuli vastaan 2000-luvun puolivälin jälkeen, kun Lartama tuomittiin huume- ja talousrikoksista ja HPK poisti vanhan kapteeninsa paidan Rinkelinmäen katosta. Matalalento jatkui vielä vuosia, kunnes mies päätti kohdata demoninsa, meni terapiaan ja kohtasi rakkauden.

Lartaman värikkäistä elämänvaiheista julkaistiin viime viikolla elämäkerta Laru #24 (Alfamer/Karisto Oy), jonka on kirjoittanut Kimmo Miettinen. Ajatusta teoksesta oli pyöritelty pitkään, mutta toimeen tartuttiin lopulta vasta vuosi sitten.

– Merkittävin panokseni tässä kirjassa on se, ettei panokseni ole kovinkaan merkittävä, Miettinen tuumaa.

– Laru on hyvä tarinankertoja ja herkkä ihminen, jolle ominaista on ajatuksen selkeys. Minun tehtäväni oli korkeintaan toimia leikkaajana ja liimaajana.

Tänä vuonna on julkaistu useita entisten jääkiekkoilijoiden elämäkertoja. Eniten kiinnostusta ovat herättäneet ne, joissa ongelmat, päihteet ja rikollisuus ovat nousseet huomattavaan asemaan kerronnassa.

– Jääkiekko on Suomen ehdoton ykköslaji ja pelaajat ovat ehtineet puuhata elämässään muutakin, Miettinen pohtii.

– Kaikki ihmiset pitävät sankarista, joka osoittaa inhimillisyytensä sortumalla ja sitten selviytyy ja nousee uudestaan.

Kirjassa Lartama kertoo lapsuudestaan ja kavereistaan, vie lukijan liigajoukkueen pukuhuoneeseen ja edustussaunaan, paljastaa pelimiesten vippaskonsteja ja valottaa Hämeenlinnan ravintolamaailman valtataisteluita. Omista sekoiluistaan kertoessaan hän on armottoman suorasukainen.

– Kaikkein tärkein syy tämän kirjan tekemiselle oli se, että lapseni ja vanhempani saavat lukea tämän tarinan, Lartama sanoo.

– Siellä on monia asioita, jotka varmasti kiinnostavat hämeenlinnalaisia ja halusin myös oikaista joitakin ihan turhia huhuja.

Perjantaina teoksen julkaisutilaisuudessa juhlakalu kuvaili mielentilaansa helpottuneeksi ja onnelliseksi.

– Tunteet ovat juuri nyt aika pinnassa, hän tunnustaa.

– Oli rankka kokemus kertoa ja käydä läpi kaikki nämä tapahtumat.

Mika Lartaman elämän kulmakiviä ovat nyt Päivi-vaimo ja kolmevuotias poika.

– Uusi lehti elämässä on jo kääntynyt. Minulla on suunnitelmia, joista yksi on rikosromaanin kirjoittaminen.

Asiasanat

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset