Kaupunkiuutiset

Pertti Mikkola on Salkkareiden vakiokasvo

Hauholainen Pertti Mikkola, 69, on näytellyt jo puolitoista vuotta Salatuissa elämissä vakituisena avustajana. Hänen 19 vuotta kestäneestä harrastenäyttelemisestä on kasvanut toinen työ.

– Aloitin Salattujen elämien avustajana vuonna 2014 toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Olen käynyt kuvauksissa jo 40 kertaa studiossa ja Helsingin alueella. Vanha rouva Ulla Taalasmaa (Maija-Liisa Peuhu) tuli heti ja otti kaulasta kiinni, kun menin ensimmäisiin kuvauksiin. Jännitykseni laukesi heti, kertoo Mikkola.

Mikkolan mielestä tv-näytteleminen eroaa merkittävästi esiintymisestä kesäteatterissa.

– Televisiossa näkee omin silmin, millainen olet ja miten näyttelet. Elokuvakin on erilaista, koska siinä voidaan editoida huonot kohdat pois. Olen näytellyt elokuvissa Tuntemattomalle Jumalalle ja Aapossa.

Mikkola on avustustehtävissä parhaillaan kuvattavassa uudessa Tuntemattomassa sotilaassa.

Mikkola on näytellyt 19 vuotta. Hän aloitti Hauhon kesäteatterissa, mutta tv-työn aikataulun takia hän on joutunut heivaamaan kesäteatterin sivuun.

Mikkola on mukana ensi vuonna Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi esitettävässä näytöksessä Puheenvuoro kaatuneille. Hän kiittelee erityisesti kahta opettajaansa.

– Mikko Nousiainen oli yksi parhaista opettajista. Hän antoi minulle alkuopetuksen ja sysäyksen näyttelemiseen. Myös Matti Nurmisella on taito opettaa. Vaikea löytää Mattia parempaa opettajaa. Suuret kiitokset hänelle.

Näyttelykärpäsen lisäksi Mikkola on nelisen vuotta opiskellut laulamista.

– Ensin minulla oli opettajana Veikko Saari. Nyt viimeksi minua on opettanut musiikkipedagogi Riitta Muikku-Piirainen, joka on taitava opettaja ja paneutuu yksilöopetukseen.

Ypäjällä syntynyt Mikkola työskenteli vuosia Hankkijalla ja Keskolla, mutta hän toimii nyt HS Veden vesimittareiden asentajana.

– En jää eläkkeelle koskaan. Kahden päivän vapaat ovat hirmuvaikeita. Etenkin 3–4 päivän pyhinä on mietittävä, mitä teen kahtena viimeisenä päivänä. Olen kotoisin pienestä maapaikasta, jossa sanottiin, että talo ei laiskoja elätä. Se levy on jäänyt minulle päälle.

Mikkola on ollut yli 20 vuotta mukana politiikassa. Keskustan riveistä hän toimi Hauhon valtuutettuna ja myös hallituksen varapuheenjohtajana. Hän on yhä Hämeenlinnan Asuntosäätiön hallituksen varapuheenjohtaja.

Mikkolan mielestä Hämeenlinnan johdosta puuttuu nyt johtajuus.

– Riidellään veronmaksajien rahoilla. Politiikassa joutuu nielemään asioita, jotka ovat täysin järjen vastaisia. Enemmistö ratkaisee, mutta vähemmistöläiset eivät ole tyhmiä. Sieltä voi löytyä ”helmi”-ajatuksia.

Mikkola on kiitollinen, että hän on saanut mahdollisuuden osallistua HHJ (hyvä hallituksen jäsen) -koulutukseen.

Mikkolan elämän kovin paikka oli se, kun perhe menetti lapsen.

Se oli Mikkolalle kokemus, joka muutti elämänarvot oikeaan suuntaan ja toi uskon elävään Jumalaan.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset