Kaupunkiuutiset

Pihabongaukseen voi osallistua ilman pihaakin

Ensi viikonvaihteessa valtakunnalliseen pihabongauspäivään pääsevät osallistumaan nekin, joilla ei ole mahdollisuutta bongata omalla pihallaan talven lintuja.

Kanta-Hämeen Lintutieteellisen yhdistyksen harrastajat opastavat ja kertovat lintujen talviruokinnasta sekä talvisten lintujemme tunnistamisesta lauantaina 24.1. klo 11–15 Aulangon ulkoilumajan kodan kupeessa. Paikalla seurataan yhdistyksen ruokinnalla vierailevia lintuja samalla osallistuen valtakunnalliseen Pihabongaus-tapahtumaan. Ulkoilumajan kahvila on myös auki.

Suomen Birdlifen mukaan tapahtuma on maan suurin bongaustapahtuma. Osallistujamäärä on kasvanut tasaisesti: vuonna 2014 bongattiin jo yli 12 600 pihalla ja tapahtumaan osallistui yli 19 000 ihmistä. Kaikkiaan havaittiin 89 lintulajia ja noin 530 000 lintuyksilöä.

Pihabongauksen runsaimmat lajit olivat talitiainen, keltasirkku, sinitiainen, pikkuvarpunen ja viherpeippo. Osallistujia on ollut la?hes kaikista Suomen kunnista, ja tapahtuman maantieteellinen kattavuus on erittäin hyvä.

Lintujen tarkkailua

Pihabongauksen tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan talvisia kotipihan ja lintulaudan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Pihabongaus-tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla, puistossa tai muulla sopivalla paikalla joko lauantaina tai sunnuntaina ja ilmoitetaan havainnot BirdLife Suomelle.

Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa. Osallistuakseen ei tarvitse olla lintuharrastaja. Pihabongaus ei ole kilpailu, vaan tapahtuman päätarkoituksena on saada mahdollisimman monet tarkkailemaan talvisia kotipihan lintuja. Samalla välitetään tietoa lintujen suojelusta ja talviruokinnasta sekä kerätään arvokasta tietoa maamme talvisesta linnustosta. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua eikä tapahtumassa ole osallistumismaksua.

Lisätietoa: www.pihabongaus.fi

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset