Kaupunkiuutiset

Pitäjänkäsityöläisten historiaa näyttelyksi

Pitäjänkäsityöläiset suvussa ja yhteisössä -näyttely avautui Hämeenlinnan maakunta-arkistossa 1. kesäkuuta.

Näyttely on valmistunut Hämeen kesäyliopistossa keväällä 2016 pidetyn teoria- ja harjoituskurssin Pitäjänkäsityöläiset sukututkimuksessa yhteydessä. Näyttelyn suunnittelusta ja toteutuksesta on vastannut kurssin opettaja Anja Nieminen-Porkka yhdessä opiskelijaryhmän ja Hämeenlinnan maakunta-arkiston kanssa.

Näyttelyssä pitäjänkäsityöläisiä tarkastellaan ammattikuntansa edustajina, suvun ja yhteisön jäseninä, elämän arjessa ja juhlassa. Edustettuina ovat keskeisimmät pitäjänkäsityöläisammatit. Kurssitöitä on täydennetty henkilöhistorioilla, teemaan liittyvillä asiakirjoilla sekä tietoiskuilla.

Vuonna 1789 maaseudulla luvalliset käsityöammatit oli rajattu vain räätälin, suutarin ja sepän ammatteihin. Sen jälkeen sääntelyä vapautettiin 1800-luvulla asteittain. Täydellinen elinkeinovapaus tuli voimaan vuonna 1879.

Pitäjänkäsityöläiset olivat yhteisössään arvostetussa asemassa. Arvostetuimmat pitäjänkäsityöläiset olivat saaneet oppia myös ulkomailla.

Näyttelyn esineet ovat lainassa Hauho-Seuran museosta ja yksityisiltä henkilöiltä. Näyttelyyn on saatu asiantuntija-apua Hämeenlinnan maakunta-arkiston lisäksi lukuisilta tahoilta, mm. Pietarin valtiolliselta historialliselta keskusarkistolta, Åbo Akademin kirjastolta Suomen Talousseuran osalta, Kansallismuseolta, paikallisilta museoilta, kirjastoilta ja kotiseutuyhdistyksiltä.

Näyttely on esillä Hämeenlinnan maakunta-arkistossa 30.9.2016 asti, ja avoinna arkiston aukioloaikoina.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset