Kaupunkiuutiset

Poliisia paennut pysähtyi piikkimattoon – Moottoritiellä kaahattiin kilpaa

Viime viikolla poliisi joutui todelliseen jalkatyöhön grillimurron yhteydessä.

Nelikymppinen mies pakeni poliisia puolen yön jälkeen sunnuntaina anastetulla henkilöautolla Hämeenlinnasta Tammelaan.

Poliisipartio havaitsi auton Vanajantiellä ja yritti pysäyttää sitä antamalla pysäytysmerkkiä. Kuljettaja lähti pakenemaan kohti keskustaa, josta pako jatkui Helsinki–Tampere -valtatielle kohti etelää. Moottoritieltä pakeneva nousi VT-10:lle ja jatkoi matkaa kohti Forssaa.

Poliisipartio onnistui ajattamaan pakenijan piikkimattoon Teuron Kylätiellä, jonka jälkeen vauhti hidastui ja pakenija luovutti.

Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta ja hänelle suoritettu sylkitesti antoi positiivisen tuloksen useille eri huumausaineille. Pakenija käytti paon aikana kovia nopeuksia ja aiheutti vaaraa muulle liikenteelle.

Asia on tutkinnassa nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, huumausaineen käyttörikos ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaus.

Törkeä ratti Uppsalankadulla

Erittäin hiljaista vauhtia liikkunut henkilöauto kiinnitti poliisin huomion lauantaina illalla Hämeenlinnan Uppsalankadulla. Autoa kuljettanut kuusikymppinen mies puhalsi törkeä rattijuopumusrajan ylittävän lukeman. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Poliisi tutkii asiaa törkeänä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Mopoautolla ajanut nainen kännissä

Partio pysäytti lauantaiaamuyöllä kello 4.20 mopoauton Valtatie kolmella Kivismäen kohdalla Hattulassa.

Mopoautoa kuljetti vuonna 2001 syntynyt nainen. Hän puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin poliisilaitokselle tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,55 mg/l. Tapahtunutta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikennerikkomuksena

Kilpa-ajajat vaaransivat liikenteen

Poliisi oli suorittamassa ajotapavalvontaa perjantaina kello 23 jälkeen Helsinki-Tampere moottoritiellä. Partio havaitsi etelän suunnasta lähestyvän auton oikeanpuoleisella ajokaistalla, kun sitä lähti ohittamaan kolme autoa huomattavalla ylinopeudella.

Partio mittasi tutkalla autojen nopeudeksi 180 kilometriä tunnissa. Partio sai pysäytettyä kaksi autoista ja kolmaskin auto ajoi pysäytyspaikalle. Kaksi kuljettajista oli syntynyt vuonna 2000 ja kolmas kuljettaja vuonna 2001.

Kuskit myönsivät ajaneen kilpaa ja eikä partion mittaamassa nopeudessa ollut kiistämistä. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kaikki määrättiin väliaikaisiin ajokieltoihin.

 

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset