Kaupunkiuutiset

Poliisikoiralaitoksen kohtalo selviää kuun lopulla

Poliisikoiralaitoksen tuleva sijoituspaikka on tällä hetkellä kahden kauppa. Laitos tulee jatkamaan nykyisellä paikallaan Rinkelinmäellä tai se muutetaan Tampereen Hervantaan Poliisiammattikorkeakoulun yhteyteen. Poliisikoiralaitoksen tulevaisuutta pohtinut ohjausryhmä on saamassa työnsä päätökseen, mutta muutamia viime hetken selvityksiä vielä on kesken.

– Lopullinen sijoituspaikka selviää tämän kuun lopulla. Alun perin paikkakuntavaihtoehtoja oli aika monta, mutta nämä valikoituivat joukoista. Meille kynnyskysymys on toiminnallisuus. Sijaintipaikka on sinällään toisarvoinen asia. Laitoksen tulevaisuutta on mietitty toiminnallisuus edellä eikä sen mukaan missä sattuu olemaan vapaa tontti. Tietysti hinnallakin on suuri merkitys. Prosessin aikana innostus laitosta kohtaan on ollut aika suuri, joidenkin kuntien kunnanjohtajat ovat omaehtoisesti olleet yhteydessä ohjausryhmään ja ilmaisseet kuntansa kiinnostuksen laitosta kohtaan, Poliisikoiralaitoksen johtaja ylikomisario Pekka Kokkonen sanoo.

Hervannassa Senaatti Kiinteistöt omistaa tontin, mutta siellä on vähän tarvittavia rakennuksia. Hämeenlinnassa on rakennukset, jotka vaativat peruskorjausta.

Nykyisellä tontilla on kaava mutta se ei salli asuntorakentamista.

Poliisikoiralaitos on toiminut Hämeenlinnassa vuodesta 1927 alkaen.

Kokkosen mukaan nykyinen sijainti olisi näistä kahdesta esillä olevasta vaihtoehdosta toiminnan kannalta kaikin puolin parempi.

– Hämeenlinna on valtakunnallisesti keskeisellä paikalla. Meillä on seitsemän hehtaaria rauhallista metsäistä maastoa parin kilometrin päässä keskustasta. Lähinaapureita ei ole, joten koirien haukkukaan ei ketään häiritse.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

26.9.2020