Kaupunkiuutiset

Pommia odotellessa

Janakkalan Janaa edustava Niko Koskinen pakkaa tänään keskiviikkona hyppyseipäänsä kuljetusputkeen ja suuntaa kohti 19-vuotisten EM-kisoja Ruotsin Eskilstunaan.

– Se on kauden pääkisa. Mitalitoiveet ovat mielessä, kun ikäluokan Euroopan kärjen kahdeksan hyppääjää on kymmenen sentin sisällä. Ihan mitä voi tapahtua, Niko Koskinen pohtii kisojen kynnyksellä.

Ihan mitä vain ovat päivän kunto, tuuliolosuhteet, sade/paiste, kilpakumppaneiden onnistumiset, kisataktiikka yrityksineen ja korotuksineen…

Niko on hypännyt tällä kaudella jo 530. Se on maanosan kärkeä. Uusi hulppea ennätys syntyi sunnuntaina Orimattilassa. Tulos osoittaa vahvaa nousukuntoa.

Ennätys on parantunut tähän mennessä liki 20 senttiä viime kaudesta. Isä ja valmentaja Jouko Koskinen näkee EM-kisat lähtökohdiltaan samalla tavalla kuin valmennettavansa.

– Harjoituksissa menee jo 540. Varmuus noista korkeuksista puuttuu. Nyt odotellaan vielä sitä isoa pommia.

Perustaso on noussut huimasti. Viisimetrinen on arkipäivää, vuosi sitten sen ylitys onnistui kahdesti. Nyt odotellaan tulospiikkiä, isoa pommia. Sunnuntainen 530 oli jo pikkupommi.

Iso pommi on kuulemma haarukassa 540–550. Jos se ei mene Eskilstunassa, niin arvokisoja riittää loppukesäksi: ikäluokan SM-kisat, maaottelut, Kalevan kisat. Miesten edustuksetkaan eivät ole kaukana. 540 ylitys toisi takuuvarman paikan maajoukkueeseen, nyt plakkarissa on jo nuorten edustuspaikka.

Lahjoilla edetty

Niko Koskinen menestyi nuoremmissa ikäluokissa myös korkeushypyssä, mutta päätyi kolmisen vuotta sitten lopullisesti seiväshyppyyn. Tuloksiin nähden ura on erittäin lyhyt, menestykset ja huippukorkeudet odottavat tulevina vuosina.

Hyppääjänä Niko Koskinen on vielä rimpula, sellainen ”hernekeppi”. Nopeus ja tekniikka ovat ok, mutta voimaa ei ole vielä edes hankittu. Viimeisin saliharjoitus punttien kera on viime keväältä.

– Onhan se liiton valmennusjohto kuittaillut voimattomuudestani. Tuloksillani olen näyttänyt, että pärjään vielä näillä eväillä.

Valmentaja-isä myöntää, että voimassa vielä hävitään ikäluokan kilpakumppaneille.

– Opetellaan ensin hyppäämään, hankitaan voimaa sitten. Se on helpoin osa kokonaisurakasta, Niko pohtii omasta näkökulmastaan.

Tekniikassakin riittää vielä petraamista.

– Pitäisi päästä hyppäämään paljon enemmän myös talvikaudella. Useampana päivänä viikossa sellaiset 50—60 hyppyä, mutta ei meillä ole siihen mitään mahdollisuutta olosuhteidenkaan puolesta, poika ja isä pohtivat.

– Niko nousee kyllä korkealle, mutta ylösmenovaihe pudottaa liian usein riman, Jouko Koskinen sanoo.

Seiväskalusto uusiksi

Yksi valttikortti on seiväskaluston uusiminen. Uuden valikoiman piti tulla jo ennen EM-kisoja, mutta ne eivät ehtineet USA:sta tähän hätään.

– Nikon hyppytyyli on eteenpäin menevä. Lasikuituseiväs on paras mahdollinen, mutta sellaisia ei ole ollut saatavilla. Niko hyppää lainaseipäillä, jotka on valmistettu karbonista, Jouko Koskinen kertoo.

SUL:n lajivalmentaja Steve Ribbon saa kuitenkin isot kiitokset siitä, että hommannut Nikolle nykykaluston. Ribbon hommasi myös tulevat lasikuituseipäät.

Seipäällä on erittäin suuri merkitys. Seipään rakenne, jäykkyys ja pituus ovat ratkaisevia yksityiskohtia taitavan hyppääjän käsissä.

Seiväshyppy on myös hurja, paljon rohkeutta vaativa laji. Seipään katkeaminen on aina olemassa oleva riski. Niko Koskisen hurjin tilanne oli viime syksynä, kun käsi lipesi viiden metrin korkeudessa.

– Tipahdin rähmälleni patjan viereen. Toinen polvi iskeytyi seiväskuopan reunuksella. Edessä oli pitkä harjoitustauko.

Todisteena on ikuinen arpi polvilumpiossa.

– Kyllä se hurjalta näytti. Onneksi ei sattunut pahempaa, isä huokaa arpea katsoessaan.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset