Kaupunkiuutiset

Prinsessa Ruusunen taitoluistelijoiden jääshowssa

Taitoluistelijoiden kausi huipentuu tulevana sunnuntaina Ritari Areenalla luisteltavaan jääshowhun . Hämeenlinnan taitoluistelijoiden valmentajat Satu Hankela ja Satu Petramaa ovat luoneet jääshown klassisesta sadusta Prinsessa Ruususesta.

Jääshowhun osallistuvat jälleen kaikki seuran noin 140 luistelijaa pienemmistä luistelukoululaisista aina aikuisiin luistelijoihin. Oman ohjelmanumeronsa esittää myös muodostelmajoukkue. Viimeksi Hämeenlinnan Taitoluistelijoissa on ollut muodostelmajoukkue n.10 vuotta sitten.

SHOWSSA nähdään upeita luistelusuorituksia erilaisissa rooleissa joko yksin luistellen tai ryhmissä. Näytösohjelmien harjoitteleminen on mukavaa yhdessäoloa ja vastapainoa kilpailukaudelle, jolloin omaa kilpailuohjelmaa harjoitellaan yksin. Rooleissa luistelija pääsee vapautuneimmin esiintymään kuin kilpailusuorituksissa.

Hämeenlinnan taitoluistelijoilla on kaudessa kaksi näytöstä; joulu- ja kevätnäytös.Lisäksi järjestetään iso kansainvälinen Interclub-kilpailu ja yksi tai useampia pienempiä kilpailuja.

LUISTELIJOIDEN vanhempien roolia ei näytösten ja kilpailujen talkootyössä voi sivuuttaa. Heidän panostuksensa näkyy merkittävänä esim. puvustuksessa, lavastuksessa, leipomisessa sekä monissa muissa erilaisissa tehtävissä. Ilman talkooväkeä suurten näytösten ja seuran omien kilpailujen järjestäminen olisi mahdotonta.

Hämeenlinnan taitoluistelijat toivottavat kaikki tervetulleeksi ihailemaan meille kaikille niin tuttua satua Prinsessa Ruususesta, joka nyt esitetään luistellen. Väliajalla voi nauttia talkooväen leipomia herkkuja kahvin kera ja samalla tukea seuratyötä.Hallilla on myös ruusumyynti.

Käteisellä myytävien lippujen hinnat ovat perheeltä (2+2) 25 euroa, aikuisilta 10 euroa ja lapsilta 5 euroa.

Hämeenlinnan Taitoluistelijat ry (HTL) on vuonna 1983 perustettu taitoluisteluseura, joka tuolloin erkaantui Hämeenlinnan Tiikereiden luistelujaostosta. Taitoluistelua Hämeenlinnassa on harrastettu ohjatusti vuodesta 1980 alkaen. HTL kuuluu Suomen Taitoluisteluliittoon (STLL) ja seuran asioita paikallisella tasolla hoitaa vapaaehtoisista koottu johtokunta. Seuran visiona on tuottaa seudun lapsille ja nuorille heidän tarpeidensa mukaista, ammatillisesti ohjattua taitoluistelua liiton alaisuudessa.

Seuraan kuuluu noin 140 innokasta luistelijaa, osa harraste- ja osa kilpailupuolella. Kilpailuja järjestetään vuosittain ja luistelijat osallistuvat myös aktiivisesti muiden seurojen järjestämiin kisoihin.

Prinsessa Ruusunen su 20.3 klo 16.30 Ritari Areenassa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset