Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Ida Hellemaa juoksi kevään lomautettuna Rantareitillä ja havahtui lapsuudenkaupungin kauneuteen - Paluupäätös oli lopulta helppo, kun työpaikkakin löytyi

Uusi oppilaitospappi Ida Hellemaa on vaikuttunut siitä, kuinka hyvää työtä oppilaitoksissa tehdään poikkeusoloista huolimatta. Hän haluaa olla opiskelijoiden rinnalla kulkija.
Ida Hellemaa liikkuu mielellään luonnossa ja hän kokee, että liike on osa hengellisyyttä. Aulanko on yksi hänen lempipaikoistaan Hämeenlinnassa. Kuva: Pekka Rautiainen
Ida Hellemaa liikkuu mielellään luonnossa ja hän kokee, että liike on osa hengellisyyttä. Aulanko on yksi hänen lempipaikoistaan Hämeenlinnassa. Kuva: Pekka Rautiainen

Ida Hellemaa tekee pieniä pyhiinvaelluksia Aulangolla ja muissa kaupungin kauniissa metsissä.

Luonto ja liike ovat Hellemaalle tärkeitä. Hän kokee, että luonto hoivaa, kuuntelee ja kantaa.

Hellemaa työskentelee oppilaitospappina ja haluaa työssäänkin yhdistää liikettä ja luontoa, vaikkapa kävelyllä opiskelijan kanssa. Samalla voi sitten jutella.

– Ajattelen, että luonto on iso alttari, jonka ääressä voi pohtia elämää, huokailla ja rukoilla.

Yhdessä tekeminen lisää osallisuutta

Hellemaa on innokas kehittelemään uusia tapoja toimia ja tehdä työtä. Hänen elämässään liike kulkee vahvasti mukana.

– Mielestäni ihmistä tulisi lähestyä kokonaisuutena. Liike voi olla osa hengellisyyttä.

Hellemaa ottaa arkisen esimerkin. Moni meistä istuu päivittäin paljon ja pelkästään istuminen vaikuttaa sekä mieleen että kehoon.

– Liikkuminen erityisesti luonnossa voi laskea stressitasoa. Liike usein myös kuljettaa mieltä havaitsemaan, mitä oikeasti sillä hetkellä kuuluu.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ida Hellemaa haaveilee talvivaelluksesta.

Hellemaa muistuttaa myös, että yhdessä tekeminen lisää osallisuutta.

– Liikunnasta voi saada hauskaa ja sen äärellä saa hassutella ja nauraa.

Päivittäin tehdään paras ja vähän enemmänkin

Koronan vuoksi monet koululaiset ja opiskelijat ovat kovilla. Normaalit koulurutiinit ovat olleet välillä katkolla ja opiskelijariennot peruutettuina.

Hellemaa aloitti Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan oppilaitospappina marraskuussa 2020. Hän on lähtenyt liikkeelle tutustumalla oppilaitoksiin sekä niiden työntekijöihin ja opiskelijoihin.

Vaikka moni joutuukin tekemään opintoja etänä, oppilaitoksissa eletään arkea ja siellä tapahtuu koko ajan.

– Olen seurannut sitä, että vaikka kouluissa ja oppilaitoksissa ollaan nyt kovien paineiden alla, tehdään siellä päivittäin paras ja enemmänkin. Olen vaikuttunut siitä ammattimaisuudesta ja nopeasta reagoinnista, jota olen nähnyt.

Hellemaa haluaa myös muistuttaa, että poikkeusoloissa on ihan normaalia, ettei jaksa samalla tavalla. Sitä varten on yhteisö, joka seisoo takana.

– On ihan ookoo kuulostella, miettiä asioita ja pyytää apua.

Lapsuuden urahaaveesta tuli totta

Hellemaa on innokas etsimään uusia tapoja toimia. Korona on muuttanut myös hänen arkeaan. Tilanne ei ole millään tavalla mukava, mutta se on asettanut monia asioita uuteen valoon. Esimerkiksi Hellemaalle tuli eteen lomautus Kuortaneen urheiluopiston liikuntapapin hommasta. Nyt hän ajattelee sen olleen uusi mahdollisuus.

Hellemaa vietti pitkästä aikaa enemmän aikaa lapsuuden maisemissaan Hämeenlinnassa ja kaipuu kotikaupunkiin palasi.

– Tein pitkiä lenkkejä koiran kanssa ja havahduin siihen, kuinka kaunis kaupunki Hämeenlinna onkaan.

Pakollinen vapaa antoi myös aikaa tarkastella omaa tekemisen tapaa ja kehitellä uutta. Se toi Hellemaan lähemmäksi perusasioita ja muutti arjesta yksinkertaisempaa.

– Nyt jalat ovat tukevasti maassa ja ajankäytöstä on tullut tehokasta.

Hellemaasta ei tullut pappia sattumalta. Hän kertoo olleensa aina kiinnostunut ihmiselämän eri sävyistä ja pohtineensa niitä.

– Se on johdattanut myös papiksi. Olen jo koululaisena kirjoittanut johonkin koulupaperiin, että haluaisin isona papiksi. Olen kokenut vahvasti tämän kutsumusammattina.

Ida Hellemaa

Syntynyt 1991 Hämeenlinnassa.

Perhe: Puoliso ja Halti-koira

Opiskellut teologiaa Helsingin yliopistossa, valmistunut keväällä 2016.

Tehnyt valmistumisen jälkeen töitä varhaiskasvatuksessa Munkkiniemessä ja Tapiolassa. Viimeiset kaksi vuotta liikuntapappina Kuortaneen urheiluopistossa. Tehnyt myös keikkapapin töitä Lapualla ja Alavudella.

Aloitti marraskuussa työt Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan oppilaitospappina.

Harrastukset: maalaus, punttisali ja liikkuminen luonnossa.

Unelmoi arkisista asioista.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset