Kaupunkiuutiset

Rahoitusta Liikkuva koulu -hankkeille

Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Hämeenlinnalle ja Hattulalle yhteensä 100 000 euroa kehittämisavustusta lasten ja nuorten Liikkuva koulu -ohjelman kehittämiseen.

Kehittämisavustuksen tarkoituksena on tukea Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteiden toteutumista peruskouluissa 2016–2017.

Hämeenlinnan kaupunki haki ja sai 50 000 euroa Lapsen, nuoren ja perheen liikkuva päivä 2016–2017 -hankkeelle. Arvioitu kokonaiskustannus hankkeelle on 100 000 euroa.

Myös Hattulan kunta sai 50 000 euroa Hattulan liikkuvat koulut -hankkeeseen. Kunta arvioi hankkeen kokonaiskustannukseksi 109 500 euroa. Avustusta haettiin 53 000 euron verran.

Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteena on aktiivinen ja viihtyisä koulupäivä. Pyrkimyksenä on, että jokainen peruskoululainen liikkuu vähintään tunnin päivässä. Koulut voivat toteuttaa liikkuvaa koulupäivää omalla tavallaan. Toteutuksessa keskeistä on oppilaiden osallisuus, oppimisen edistäminen sekä liikkumisen lisääminen ja istumisen vähentäminen.

Kaikkiaan Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi 2,1 miljoonaa euroa Liikkuva koulu -ohjelman kehittämishankkeille lukuvuodelle 2016–2017. Valtionavustusta sai 59 hanketta. Hakemusten kustannusarvioiden summa oli yhteensä lähes 5 miljoona euroa. Avustuksen saajina ovat kunnat ja yksityiset koulutuksen järjestäjät.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset