Kaupunkiuutiset

Renkolaisen Nikulan autot sahaavat Suomea ympäri – Osaavista rekkakuskeista huutava pula

Osaavalle rekkakuskeille olisi töitä, mutta Pauli Nikulan mukaan heistä on huutava pula.
Pauli Nikula mukaan kuljetusalalla tulevaisuuden näkymät ovat hyvät, kun hoitaa hommat hyvin ja luotettavasti. Kuva: Lea Karmala

Renkolaisen Kuljetusliike Nikulan kaksi rekkaa kuljettaa viljoja ja lannoitteita asiakkaille niin paljon kuin veljekset Jari ja Pauli Nikula ehtivät niitä ajaa. Töitä yrityksessä olisi kolmannellekin kuskille, mutta osaavista ammattilaisista on heidän mukaansa huutava pula.

– Yhdelle löytyisi meiltä mahdollisesti töitä, mutta puuautoonkin löytyy helpommin kuljettaja kuin vilja-autoon, Pauli Nikula sanoo.

Viljarekan kuljettajan työ ei ole pelkkää ajamista, sillä hänen on tultava toimeen ihmisten kanssa tiloilla, työvaiheita on tehtävä itsenäisesti, ja viljan pölyäkin on siedettävä.

– Alalla on kilpailua, joten hommat täytyy hoitaa hyvin. Jos kuljettaja ei miellytä, kauppias vaihtaa hänet pian toiseen.

 

Aikoinaan Nikulan veljekset miettivät, miten he jatkaisivat jo pappansa ostaman perintötilan ylläpitoa. Jari Nikulalle tuli oman viljelyn lisäksi ensimmäisenä mieleen kuljetusala. Hän perusti yrityksen vuonna 1993, ja myöhemmin veli liittyi siihen mukaan armeijasta päästyään. Pauli Nikula myös asuu tilalla perheineen. Kuljetusliikkeen rinnalla toimii Maatalousyhtymä Nikula, joka hoitaa viljelyä ja koneurakointia.

– Vuodenvaihteessa tuli itselleni kaksikymmentä vuotta täyteen yrityksessä, Pauli Nikula kertoo.

Nikulat kuljettavat ympäri Suomea leipäviljaa ja lannoitteita, mutta eniten he vievät ohraa viinatehtaille. Viljan he hakevat Kanta-Hämeen tiloilta.

Yrityksellä on kaksi identtistä rekkaa. Yhdistelmät ovat 24 metriä pitkiä, ja niihin saa ottaa 51 tonnia tavaraa kumpaankin. Autot on rakennettu sitä varten, että siellä pysyvät jyvät kyydissä. Lannoitteet taas puretaan nosturilla alas asiakkaille.

 

Suomen teillä isoilla yhdistelmillä ei ole aina helppoa. Varsinkin tämä talvi on Pauli Nikulan mukaan ollut keleiltään huono.

– Ajonopeudesta joutuu usein tinkimään, jotta pysyy tiellä. Teiden kunnossapidossakin on suuria eroja. Nyt on tuntunut siltä, että alemman verkon tiet ovat olleet paremmassa hoidossa kuin valtatiet, hän tuumaa.

Ajouransa aikana Nikulalle on sattunut myös yksi vakava onnettomuus. Kymmenen vuotta sitten eräs mies käänsi autonsa tahallaan päin hänen rekkansa nokkaa.

– Siinä meni silloinen auto romuksi. Itselle ei käynyt muuta kuin niska tuli kipeäksi. Mutta edelleenkin sitä säpsähtää, jos vastaan tuleva auto tekee erikoisen liikkeen, hän kertoo.

 

Käytännössä viljan kuljetus on ympärivuotista työtä. Juuri nyt lannoite- ja viljapuoli pyörii melkein täydellä kapasiteetilla. Pieni hengenveto on kesän alussa, mutta heti heinäkuussa alkaa uusi lannoitekausi seuraavaa vuotta varten. Viljapuolella kuljetuksiin vaikuttavat kunkin vuoden sadon onnistumiset.

– Kyllä huomaa, että viime kesä oli huono kasvuvuosi. Tavara loppuu vähän tavallista aikaisemmin. Sitten pidetään lomaa, kun ei ole mitä kuljettaa, Nikula hymähtää.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset