Kaupunkiuutiset

Retkipäivä innostaa ympäristönsuojeluun

Eteläisten päiväkoti juhlisti jo kolmatta saavuttamaansa Vihreää lippua kevätretken merkeissä maanantaina. Lapset ja henkilökunta viettivät sopivasti ympäristökasvatuksen teemaan liittyen päivän Akkijärven rannalla veden äärellä.

Päivään on kuulunut makkaranpaistoa, pallopelejä, retkiä lähimetsään sekä onkimista.

– Kaikki lapset ovat päässeet onkimaan, ja osa sai jopa pieniä kalojakin. Lapset ovat onkimisesta todella innostuneita. Hämeen kalatalouskeskuksen vapaaehtoiset eläkeläiset auttoivat onkimisessa, mistä oli meille iso apu, lastentarhanopettaja Tiia Tapanainen Eteläisten päiväkodista kiittelee.

Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran 19.5. myöntämä valtakunnallinen lippu on tunnustus suunnitelmallisesta ja korkeatasoisesta ympäristökasvatustyöstä. Tänä vuonna Vihreä lippu myönnettiin kaikkiaan 115 kasvatusalan toimijalle. Hämeenlinnasta myös Jaarlin päiväkoti Aulangolla sai tunnustuksen.

Eteläisten päiväkodin arjessa ympäristökasvatus on näkynyt erilaisina teemapäivinä ja projekteina. Ensimmäisenä vuonna teemana oli jätteiden vähentäminen, toisena lähiympäristö ja nyt kuluvana vuonna vesi.

– Nämä kolme vuotta ovat menneet tosi hyvin. Käytännöt ovat jääneet lasten mieleen ja he ovat ottaneet ne osaksi jokapäiväistä elämäänsä, Tapanainen kehuu.

Kestävälle tasolle

Tänä vuonna päiväkodin lapset ovat tarkkailleet oman kylän järveä ja tutustuneet sen lintuihin, kasveihin ja vesiötököihin. Myös perheet ovat osallistuneet tutkimalla muun muassa omaa vedenkulutustaan.

Lapset ovat toimineet aktiivisesti aikuisten rinnalla.

– Näin he omaksuvat, että yhdessä tekemällä on mahdollista vaikuttaa yhteisiin asioihin. Samalla lapset innostuvat kestävämmästä elämäntavasta ja ympäristönsuojelusta uusien taitojen, oivallusten ja elämysten kautta, Tapanainen sanoo.

Päiväkoti aikoo nyt anoa siirtymistä kestävälle Vihreä lippu -tasolle. Kestävällä tasolla keskitytään hyvän saavutetun tason ylläpitämiseen ja opittujen käytäntöjen vakiinnuttamiseen osaksi arkea.

– Kestävä kehitys on myös osa Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaa. Siirtymien kestävälle tasolle tarkoittaa meillä sitä, että hyvät tavat vakiinnutetaan ja jatkamme tällä samalla systeemillä.

Eteläisten päiväkoti kiittää saavutuksesta myös yhteistyökumppaneitaan Vanajavesikeskusta, Hämeen kalatalouskeskusta, Petri Mäkistä, Karri Jutilaa, Eteläisten kyläyhdistystä ja Vihreä lippu -raadin vanhempia kuluneen vuoden aikana tehdystä yhteistyöstä.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset