Kaupunkiuutiset

Kolumni: Ritareilla oli kolme hevosta eri tarkoituksiin - Kunnon jälkeä ei synny ilman oikeita työkaluja

Juha-Pekka Koskinen Kuva: Hannu Peltonen
Juha-Pekka Koskinen. Kirjoittaja on hämeenlinnalainen kirjailija. Kuva: Hannu Peltonen

Jokainen ammattihenkilö tietää, että kunnon jälkeä ei synny, jos tehtävään tarvittavat työkalut eivät ole oikeat.

Maailma on täynnä ruuveja, jotka on pilattu vääränkokoisilla ruuvimeisseleillä tai peräti taltoilla. Kiintoavaimet pesevät aina huonon jakoavaimen, mutta niinpä sellainenkin mutterinpyöristin löytyy lähes jokaisesta työkalupakista.

Työkalujen tärkeyden ymmärtäminen ei ole mitään uutta. Aleksios Komnenos hallitsi Bysantin keisarina vuosina 1081–1118. Hän oli aitiopaikalla, kun ensimmäisen ristiretken innoittamat länsimaiset ritarit aloittivat sotaretkensä kohti Jerusalemia.

Bysantti, eli Itä-Rooma, oli jäänyt vaalimaan vanhan Rooman perintöä sen jälkeen, kun valtakunnan läntinen puolisko joutui kaaokseen vuonna 476. Bysantin näkökulmasta lännestä saapuvat ritarit olivat kaikki frankkeja, eli ystävien kesken barbaareja.

Ritari tarvitsi kolme hevosta

Keisarin tytär Anna Komnena piti päiväkirjaa noina levottomina aikoina. Hän teki tarkkoja havaintoja frankkien armeijan tärkeimmästä työkalusta, ratsain taistelevista ritareista.

Frankkien ratsuväen rynnäkkö oli käytännössä pysäyttämätön, ja Anna kuvasi sen voivan kaataa maahan jopa huolimattomasti rakennetun kivimuurin.

Ritarin tärkein työkalu oli hevonen. Rynnäkköihin käytettiin sotahevosta, destrieriä, joka saattoi painaa parhaimmillaan huimaavat 1100 kiloa. Näitä sotahevosia jalostettiin erikseen sodankäyntiä varten ja jo pelkästään niiden valtava koko säikytti arimmat viholliset pakoon.

Ritareilla oli käytössään myös noin 650 kiloa painava hevonen, jota käytettiin taisteluissa silloin, kun varsinaista rynnäkköä ei voinut suorittaa.

Lisäksi ritarit tarvitsivat tavallisen 450 kiloa painavan ratsuhevosen, jota käytettiin matkantekoon. Kaikille kolmelle hevoselle oli siis tarkasti oma tehtävänsä.

Kolmijako toimii edelleen

Työkalujen kolmijako on periytynyt meidän päiviimme saakka. Kun käymme jokapäiväiseen taisteluun nälkään vastaan, käytämme suurimpaan hyökkäykseen soppakauhaa, jonka vetoisuus saattaa olla desin luokkaa. Soppakauhan isku kattilaan on onnistuessaan tehokas ja verottaa keittoastian sisältöä uskomattomalla vauhdilla.

Lautasella lähitaistelu käydään ruokalusikalla, jonka vetoisuus on ehkä viidesosa kauhasta.

Varsinainen siirtymä ateriasta toiseen tapahtuu välipalojen kautta, jolloin työkaluna on teelusikka. Sen vetoisuus on neljännes ruokalusikasta, mutta keveyden tähden sitä on helpompi ja nopeampi käsitellä.

Anna Komnenan muistiinpanot tuovat liki tuhannen vuoden takaa tuulahduksen menneiden aikojen suurista tapahtumista.

Toki meilläkin on mahdollisuus seurata lähes vastaavia henkeäsalpaavia spektaakkeleita. Kun television kokkiohjelmissa Hans Välimäki käyttelee taitavasti kauhaa, herkkäkorvainen katsoja voi melkein kuulla destrierin hirnuvan.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset