Kaupunkiuutiset

Ruokakulttuurit paiskaavat kättä

Itä ja länsi kohtaavat kauppakeskus Goodmanin kupeessa. Thaimaalaisella ravintolalla Sabai Sabailla ja texmex-herkkuja tarjoavalla Cantina Fiestalla on kummallakin oma ulko-ovensa, mutta sisäpuolella tilat ovat yhteydessä toisiinsa. Idea kahden ruokakulttuurin yhteiselosta muhi pitkään Pekka Pervitinin ja Kari Raatikaisen päässä.

– Aloitin ravintolatoiminnan Sawaddeessa Sibeliuksenkadulla ja Kari pyöritti samaan aikaan Pancho Villaa, Pervitin kertoo.

– Olimme 5 vuotta naapureina ja huomasimme, että hyvin usein ruokailemaan tullut seurue jakautui kahtia molempien ravintoloiden kesken. Siitä syntyi ajatus saada thai-ruoka ja texmex saman katon alle.

Pervitinin, Raatikainen sekä heidän liikekumppaninsa Tommi Kantanen ja Mika Rannanoja avasivat jo Goodmanin alkumetreillä itämaisen katukeittiökulttuurin innoittaman Wok´ki Cornerin.

– Aasia on täynnä katukeittiötä, koska ihmisiä on valtavasti ja kaikilla on kiire, Pervitin sanoo.

– Streetfoodin ideahan on siinä, että ruoka on saatavilla nopeasti. Meillä on tarjolla on sushia, kiinalaista ja thaita. Sushikin kiinnostaa hämeenlinnalaisia, mutta ei ehkä vielä toistaiseksi siinä määrin, että sen varaan voisi perustaa kokonaisen ravintolan. Sellainen kokeiluhan oli, mutta projekti taisi olla vielä vähän etupellossa.

Kotimaiset versiot

Yrittäjien mukaan hämeenlinnalaiset ruokailijat ovat vuosi vuodelta tottuneet paremmin ulkomaisiin makuihin.

– Ruokakulttuurin muutokset kulkevat käsi kädessä matkailun kanssa, Pervitin uskoo.

– Jonkun verran reseptejä täytyy suomalaisia varten soveltaa, vaikka thaimaalainen ruoka ei yleisesti ottaen ole niin tulista kuin luullaan. Eihän mausteen tarkoitus ole makua peittää, mutta tulisuutta tarjotaan asiakkaiden halun mukaan. Vaimoni on käynyt useita kertoja thaimaalaisten vanhojen rouvien opissa ja perehtynyt makujen kirjoon. Vanhan polven ammattilaisperinteen tavoin soijakastiketta käytetään meillä vähemmässä määrin ja sen tilalla on kaikkien makujen äiti, eli kalakastike.

Texmex on amerikkalainen ruokakulttuuri, joka on saanut vaikutteita meksikolaisesta keittiöstä.

– Texmex ei myöskään ole Suomessa niin puhdasrotusta kuin Texasissa, Raatikainen selittää.

– Olen hakennut vaikutteita muun muassa Etelä-Euroopasta. Makua pitää olla, mutta tulisuutta on vähemmän. Myöskään kaikkia raaka-aineita ei täällä ole ympärivuotisesti saatavilla ja annoksen hintojen täytyy pysyä kohtuullisina.

Paikkakuntaeroja

Yrittäjät uskovat etnoravintoloiden vallanneen yhä enemmän alaa fine dining -suuntauksilta.

– Paikkakuntakohtaiset erot ovat ihmeen suuria. Täällä voi lyödä läpi sellainen, joka ei vielä Riihimäellä onnistu millään, he pohtivat.

– Paljonhan riippuu siitä, paljonko ruokaan käyttää rahaa. Laadukas, keskihintainen ruoka on suosittua, koska silloin ei tarvitse niin kauhean paljon pohtia, lähteekö ulos syömään vai ei.

Joulukuusta asti toimineet Sabai Sabai ja Cantina Fiesta viettävät virallisia avajaisia 7. helmikuuta, jolloin tapahtumaa saapuu tähdittämään laulaja-lauluntekijä Esa Eloranta. Taloudellisen taantuman alhossa yrittäjäryhmän kolmen ravintolan tempaus tuntuu hurjalta. Riittääkö pöytiin asiakkaita?

– Koko projektihan kauppakeskuksen rakentamisen käynnistymisestä on kestänyt kuusi vuotta, Raatikainen laskeskelee.

– Ravintoloita on rakennettu huolella ja luotamme Goodmanin imuun sekä asiakaspalautteisiin. Kannattaa muistaa, että esimerkiksi Hyvinkään Villassa on 24 kahvila-ravintolaa ja tänne odotetaan saman kokoluokan asiakasvirtaa. Tällä hetkellä eletään ehkä vuoden hiljaisinta aikaa, mutta silti väkeä on mukavasti.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset