Kaupunkiuutiset

Ruusu sen olla pitää

– Ruusu on valmistujaisjuhlien kestosuosikki. Ja tulee varmaan olemaankin, yrittäjä Tiia Salmi Hauhon Kukkapalvelusta vakuuttaa.

Ruusujen klassikko on tumma punainen, mutta joka vuosi ulkomailta tulee myös uusia vaihtoehtoja tarjolle.

– Tänä vuonna koetamme muokata hitin limenvihreästä ruususta, Salmi kaavailee.

Valmistujaisten peruskukkakimppu rakentuu yleensä 3–5 ruususta, mutta usein jo yksikin ruusu riittää. Pariton lukumäärä on silmälle parempi kuin parillinen. Yleensä kimppuun lisätään koristeeksi hirssiä, harsokukkaa tai muuta vihreää, sekä kulta- tai hopeanauhaa.

– Jos haluaa poiketa normista, gerbera ja pioni sopivat vaihtoehdoiksi. Jos haluaa antaa kestävämmän kukan, suosittelen orkideaa tai leikko-orkideaa.

Persoonan mukaan

Kukkakimpun rakentamisessa on otettava huomioon, tulevatko kukat tytölle vai pojalle ja kauanko niiden halutaan säilyvän.

– Usein asiakkaat hakevat sellaista kimppua, josta sen saaja tykkäisi. Räväkälle suosittelisin voimakkaampia värejä, rauhalliselle taas enemmän pastellisävyjä.

Jotta kukkakimppu olisi juhlassa hehkeimmillään, kannattaa se mieluiten hakea samana päivänä. Kukkakimppuun pakataan aina mukaan reilusti kosteutta.

– Jos kukat täytyy hakea aikaisemmin, kannattaa asiakkaan niitä säilyttää viileässä.

Myös juhlatila koristellaan usein kukin. Siihen sopivat kimppujen lisäksi myös erilaiset kukka-asetelmat.

Vilkas alkutaival

Hauhon kirkonkylän keskustassa sijaitseva kukkakauppa vaihtoi hiljattain omistajaa. Uudistuneen liikkeen avajaisia vietettiin lauantaina 9.5.

Tiia Salmi on yrittäjänä myös Hauhon Hautaustoimistossa, mutta hän työskentelee kukkakaupassa kolmena päivänä viikossa. Muutoin puotia hoitaa floristi Salla Tuusa.

– Vilkkaasti on lähtenyt liikkeelle. Äitienpäivänä meni leikkokukkaa ja ruukkukukkia, naiset iloitsevat.

Kesäkukkien sesonki on alkamassa.

– Jos päivät jatkuvat aurinkoisina, myynti vilkastuu vielä tästäkin, he tietävät.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset